On tämä kesäloma vaan vinhaa touhua, kun on kakaroiden
kanssa kotona. Tavallaan on pinna kireällä, kun niiden välissä saa olla
jatkuvasti tuomaroimassa. Milloin toinen kiusaa, kolmas työntää sormea toisen
hanuriin ja yksi ärsyttää muuten vaan. Mutta samalla saa nauraa itsensä
kipeäksi, kun ne itselleen ja äidilleen uskollisena urpoilevat milloin mitäkin.
Eilen aamulla saatiin taas legendaarista kamaa. Huomasin, ettei omena ole kauas
isännän puusta pudonnut. Pikku-gigolo herää aamu-uniltaan, avaa huoneensa oven
ja huikkaa huomenet. Istun keittiön pöydän vieressä lukemassa aamun aviisia ja
katson kun pikku-G menee roskiskaapille, avaa sen oven ja laskee housunsa
pissatakseen. Ehdin nanosekunnissa tajuta, että aamukustahan se pentele siinä
virittelee ja ehdin just kiljaista, että VESSAAN!! Poika säpsähtää ja toteaa
hölmönä, että ”ai kato, mä luulin, että se on tässä!!” ja hipsii vessaan. NO EI
OLE KUSPAIKKA SIINÄ EI!!! Isänsä on lapsena unissaan joskus lorottanut
vaatehuoneeseen ja onneksi olin kärppänä, siinä olis voinut olla iloinen yllätys
ja nauru muuten kaukana, kun roskis olis saanut kultasuihkun heti aamutuimaan.
En ole kertonutkaan, että kävin kahden työkaverin kanssa ”työreissulla”
Espanjassa. Oltiin kannustamassa ”omaa poikaa”, kun se kipusi lavalle
junioreiden kehonrakennuskisoissa. Reissu oli siis yhdistetty työ- ja
lomareissu. Olin matkalla kolmen miehen kanssa ainoana naisena ja reissu oli
kyllä mahtava! Kiitokset myös omalle miehelle luottamuksesta. Tai se luotti vissiin
muihin matkaajiin, ettei näin karmeaan totkoon kukaan muu halua koskea. Mutta reissussa tuli taas todistettua, että
miehet ovat mutkattomuudessaan parasta seuraa. Toki noihin miehisiin reissuihin
pitää asennoitua hieman eri tavalla kuin parisuhdeviikonloppuun Pariisissa tai
parhaan tyttöystävän kanssa shoppailuun isossa ostoskeskuksessa. Vähemmässä on
paikallisten nähtävyyksien katselu tai
vaateostokset ja määränpäät ja kohteet määritellään ”saako sieltä kaljaa”
–akselilla. Mutta tällaiset reissut ovat virkistäviä. Ikuisesti on
verkkokalvoilleni piirtynyt kuva, kun pojat heittävät hotellihuoneessa oman
miss bikini –kierroksensa persvakoon vedettyine boksereineen. Ja miten toinen ihan tosissaan korjaa toista,
että se loppuposeeraus EI mene noin vaan NÄIN *heilauttaa persettä puolelta
toiselle ja asettaa käden oiken”! Ja miten toinen äijistä olisi seuraavana
aamuna varmaan kuollut ilman mun antamaa buranaa. Että ilman tätä äitiä
olisitte kyllä ollut pulassa. Mulla on kyllä maailman parhaimmat työkaverit. Se tunne on aika korvaamaton, kun on töihin meno on kuin
kotiinsa tulisi. Ja ihan kuin olisin tuntenut nuo tyypit aina. Se on upeaa se.
Mutta palataanpa taas asiaan eli insinööriin. Sillä on meinaan
aika mahtavat oltavat. Normaalistihan huushollissa on vaatekaappi. Ju nou. Tai
jos on oikein luxusta niin vaatehuone. Meillä on makuuhuoneessa kattoon asti olevia
liukuovikaappeja, miehelle niistä kuuluu 2 ja minulle 2. (Tässä kohtaa toimitus
haluaa huomauttaa, että talon rakentaja EI muuten ole ajatellut, että ne peilit
eivät välttämättä enää tässä iässä toimi halutulla tavalla. JUMALSIUNAKKOSENTÄSHYIII!!! Onneksi
silmälasit saa äkkiä pois päästä…). No mutta siis. Mies on onnekas, kun hänellä
on tämän kahden vaatekaapin lisäksi vaatekaappinaan myös noin 151 neliötä talon
muuta asuinpinta-alaa!!! Siis perkele!! Kun tuo isänmaan keski-ikäinen toivo
astuu ovesta sisään työpäivän jälkeen, työkassi ja pikkutakki löytyvät
kodinhoitohuoneesta. Kengät löytyvät eteisestä. Paitapusero löytyy roikkumasta
kuntopyörän sarvesta ja HOUSUT LÖYTYVÄT SÄNGYN PÄÄLTÄ!! Arvatkaa, kun olen koko
päivän pessyt ikkunoita, järjestänyt niitä vaatekaappeja ja ollut sikkesaatanansumarina
hellan vieressä niin hiukan meinaa taas kytkin alkaa tällä totkolla luistaa.
Että mikävittusiinäon, ettei näitä perkeleen roitteja saa tonne kaappiin?!
EttäjosenytontaasJUMALAUTA!!! Totuuden nimissä täytyy myöntää, että muutama
vuosi sitten, kun niitä roitteja oli vielä keittiötä myöden joka huoneessa, niin
muutaman kerran keräsin ne yhteen kasaan ja heitin ulko-ovesta pihalle. Siitä
tuo möhköfantti on hiukan jo oppinut. Että jos vähän kapeemmalle, vaan 3
huoneeseen levittäis nämä vaatteet, ettei tuo tsykopaatti saa halvausta. Lähellä
se kyllä on. Seuraavasta saattaa lähteä, jos on liipasin herkässä.