Normipäiviä ydinvoimalan kupeessa

Vietettiin tuossa ystäväni syntymäpäiviä viikonloppuna. Daamit heittivät siinä jossain vaiheessa iltaa, että katsotaan löytyykö heidän toilailujaan minun blogistani jossain vaiheessa. Teroitetaan nyt tässä kaikille yhteisesti, että en ikinä tee pilkkaa kenestäkään muusta, kuin itsestäni ja ukkelistani. Voin vetää meitä kahta ihan surutta kölin ali ja imaista itsekseni omista sanoistani herneitä nenään. Joku muuten varmaan luulee, ettei isäntäni tiedä näistä kirjoituksistani mitään. Täytyy tuottaa pettymys ja sanoa, että hän on kyllä hyvin tietoinen jokaisesta vittuilusta, jonka olen kanssanne jakanut. Olen sanonut, että on parempi olla töppäilemättä, koska joka toilailuun minulla on copyright-oikeus. Jos et siis halua, että niistä puhutaan, ÄLÄ TEE NIITÄ! Mutta siis, en todellakaan tee pilkkaa ystävistäni, edes hyvässä mielessä. Ystäviä minulla on meinaan sen verran rajoitettu määrä, ettei kannata ottaa riskiä. Luulen, että meikäläisessä itsessään on jo näinkin kestämistä. Onneksi tuo ukkeli ei lähde kulumallakaan ja sitä voi herjata aivan surutta. Välillä käy mielessä, että minkälaisen kuvan mahtaa muut ihmiset tästäkin touhusta saada. 

Olen viime aikoina passittanut isännän lasten vanhempainiltaan. Katson, että se on pienintä mitä se voi tehdä osallistuakseen lastensa koulunkäyntiin. Siinä tietysti piilee pieniä riskejä, että muillekin paljastuu se tosiasia, kuinka pihalla koko ukko on. Yhdessä vanhempainillassa jokaisen mukulan vanhempi esitteli itsensä. Meidän insinöörin lause oli: ”Moi, mä olen X, Y:n äiti!! Siis ISI!!” Mahtoi siinä opettaja tuumata, että taas yksi saatanan sateenkaariperhe. Toisessa vanhempainillassa kokoonnuttiin koko koulun kesken ja rehtori ohjeisti vanhempia siirtymään lastensa opettajien mukana luokkiin. Arvatkaa, tiesikö vitun hyvä insinööri hiukkaakaan, kuka oli hänen lapsensa opettaja. Siinä tuli kusiluistimiin vähän vipinää, kun piti helvetin äkkiä saada selville parit koordinaatit.

Ukkelilla on ”onko ovi varmasti kiinni?!” –neuroosi. Joka helvetin kerta, kun lähdetään jonnekin, se kysyy tämän kaikilta 4 muulta osapuolelta ja käy silti tarkistamassa, että se on kiinni. Oltiin tuossa maanantaina reissussa. Vanhin poika soitti 4 tuntia lähtömme jälkeen ja kysyy, että mitä varten täällä on ulko-ovi sepposen selällään?!! Ettekä ikinä arvaa, että kenen jäljiltä se oli!! Sitä naamailun määrää taas. Selityksenä oli, että MEILLÄ ON LIIAN MONTA OVEA!! No vittu on varmaan, jos tähän lasketaan kaikki paskahuussin ovista lähtien! Arvatkaa, kuka kysyy nyt joka kerta, että onkos ovet kiinni?? Vastaukseksi saan närkästyneen tokaisun, että tämä vahinko sattui hänelle ensimmäisen ja viimeisen kerran. Tuumasin, että voisit saatana soveltaa tuota periaatetta moneen muuhunkin asiaan tässä huushollissa. Vähentyis meikäläisenkin kotkotus ja naputus ainakin puolella.

Meillä jäi isoin poika kiinni kolttosesta. Se perkuleen kakaran ketku tuli aina koulusta myöhässä ja jossain vaiheessa aloin haistaa palaneen käryä. Että missäs hitossa olet lorvinut. Ei jumaliste vajaa 2 kilometrin matkaan voi pyörällä mennä 45 minuuttia. Lopulta paljastui, että kirjastossahan sitä ollaan oltu pelaamassa sotapelejä, kun äiti on niin natsi, ettei anna. Poika ei tietenkään tätä itse myöntänyt vaan sanoi olleensa koulun jälkeen pelaamassa poikien kanssa kirkonrottaa. Tässä kohtaa nasahti. Kirkonrottaa, viidesluokkalaiset pojat, koulun jälkeen, vapaaehtoisesti?! Juu-u, ihan satavarmasti. Pelaavat sitä kuulemma välkälläkin!!! Pakosta, luuleni minä, jotta saavat sen vartin kulutettua. Mutta muuten pojan tarina oli kyllä täyttä skeidaa. Arvatkaa, mistä tiijjän. Nykynuoriso ja vaatemuoti, oletteko perehtyneet? Joka jannulla on farkut. Okei, ei siinäkään mitään, mutta oletteko katsoneet, millaiset. Niin saatanan piukat, ettei veri kierrä kintuissa koko helvetin päivänä. Sitten ne on vedetty niin, että polvitaipeet ajaa perseen aseman eli perse on kuopalla, kuin entisen emännän tissit. Vyö on keskellä persettä ja takin ja housun välistä pilkottaa bokserit, JOS HYVÄ TUURI KÄY. Huonommalla tuurilla vilkkuu rekkamiehen kynäteline, fyy faan!! Kasvavien kikuleiden kannalta varmaan helvetin hyvä - ei varmasti hierrä!! Mutta miten perkeleessä tuollaiset isänmaan toivot pelaa muka tuollaisilla housuilla kirkonrottaa, kun eihän niillä saatanoilla voi edes juosta!!! Tai sitten ovat kehittäneet jo jonkun uuden tyylin, missä perse pysyy paikoillaan ja juoksu tapahtuu vain polvista alaspäin. Lause: "No shit Sherlock! Dig deeper Watson!" kannatti taas.

Mullon flunssa. Varmaan impluenssa, kuten pienin sanoisi. On sitten yhteiskunnan säästöt iskeneet nenäliinoihin. Ai miten hienoa on huomata, kun saat nenästä pihalle sitruunan kokoisen ja värisen kasan räkää, että nenäliinassa on pään mentävä aukko ja se koko räkäsaalis on kädessäsi. Okei, tämä vielä menee, mutta on se sama saatanan säästöilmiö vessapaperissakin. Pelastaa aamun kuin aamun.

En vaan osaa

On olemassa pari minua kuvaavaa fraasia. En tarkoita nyt näitä ”petolinnun- tai esterinperse” juttuja vaan niiden lisäksi on muitakin. Isältäni olen perinyt sanonnan ”kerran luulin olevani väärässä, mutta erehdyin.” On kuitenkin muutama asia, joka aina palauttaa minut kuolevaisten joukkoon. Asiat, joita en ole ikinä osannut enkä tule ikinä oppimaan. 

Miten rikotaan kanamuna ilman, että niitä saatanan kuorenpalasia ei ole miljoona siellä joukossa?! Siis joka jumalan kerta niitä krämmäleitä on siellä enemmän kuin itse munaa ja sitten yritän onkia niitä siitä limasta pois. Menevät karkuun kuin Länsman Tuksua eikä niitä saa kiinni helvetin perkeleelläkään. Sitten on näitä kokkikolmosia, jotka osaa rikkoa sen yhdellä kädellä. Siis MI-TEN, kysyn vaan?! Mahdotonta! Näkisitte, kun joskus yritän. Hakkaan munaa  kipon reunaan,  ensin vissiin liian varovaisesti, kun ei mene rikki. No sitten vähän voimaa ja paskaksihan se menee siinä rytinässä koko helvetin egu. JOTTAVVVVVTTTUUUUU.

Luistelu. Siis joo, onnistui 15 vuotta sitten (no, okei 20 vuotta sitten). Tuumasin tuossa yhtenä talvisena päivänä kakaroille, että nyt lähettiin luistelemaan, äiti tulee kanssa. Hokkarit kinttuun ja jäälle. Ensinnäkin, kuka helvetti siitä jään pinnasta oli saanut sellaisen vuoristoradan? Se ei ollut tullut ihan sattumalta, kyllä se vaati jo taitoa! Ei sileää kohtaa saatana missään. Meikäläinen menee varovasti pitkin reunoja, rutistan plankkia henkeni hädässä ja toivon salaa, että ilta olisi vielä pimeämpi. Irrotan hetkeksi ja tovin sirklaan paikallani, kuin bambi jäällä. Ei tullut siitä touhusta mitään, ei mitään!! Sitä traumaa kesti ehkä 5 minuuttia eikä ikinä enää. 

Luistelusta päästään hiihtoon. Voihan kilin kellit. Siis oikeasti, vihasin sitä touhua jo ala-asteella. En ikinä unohda sitä hiihtokilpailua pellon ympäri. Meinasin kuolla, kilpakaveri ei odottanut pyynnöistäni huolimatta ja kun isi kysyi maalissa, että ”luistiko suksi?”, vastasin, että ”EMMÄÄ SUNKAAN VAAN TIÄDÄ!”. En pysty käsittämään tänä päivänä, että millä helvetillä sitä pystyy neljää raajaa ja 4 vehjettä liikuttamaan yhtä aikaa niin, että pääsee vielä eteen päin? Aina on joku saatanan värkki väärässä paikassa ja meikäläinen turvallaan. Mäen päällä on paskat housussa, vaikka nyppylä on varmaan finnin kokoinen, mutta kääntyäkään ei voi, kun takaa puskee jos jonkinlaista kenoveivakirvesmiestä. Silmät kiinni ja valmistaudun heittämään sauvani ja sukseni eri suuntiin, etten puhko pernaani ja silmiäni. Voi jeesus. Ei tässä maailmassa hemohessit riitä, että minusta tulisi hiihtäjää. 

Eräänlaisesta urheilusuorituksesta käy myös irtoripsien laitto. Kokeilin sitä tuossa joku kerta. Säästelin sitä ripsipakettia erityistilaisuutta varten. Kun se tilaisuus sitten koitti ja avasin liimatuubin niin sieltä tuli ulos sellainen nyrkin kokoinen kökkäre. Että olishan se jo siinä vaiheessa pitänyt arvata, että vituiksi menee taas tämäkin touhu. Liima oli kuivunut yhteen klimppiin ja meikäläinen vispaa liimatuubia kuin hullu vämparen ja saan pohjalta tipan. Sitten alan sököttää sitä ripsiharavaa silmääni. Ohi. SAATANA. Uusi yritys onnistuu, kunnes huomaan, että se ripsiluuta on silmässä väärinpäin!! Että on se nyt kissanv***u, ettei edes tuurilla, kun ei kuitenkaan taidolla!! Ei kun kiskomaan ripsi irti ja silmänahka venyy varmaan kymmenen senttiä päästä irti. Mutta tarinallamme on onnellinen loppu ja homma onnistui vihdoin. On kuitenkin eri jännää huomata illalla ennen baariin lähtöä, että kash, ripshi on puoliksi irti silmästä! Siinä sitten pienessä punsissa sökötät sillä liimapuikolla melkein silimän puhki huomataksesi loppuillasta, ettei toisessa silmässä ole sitä pihaharavaa enää ollenkaan ja olet ollut puolet illasta varmasti todella vetävä näky.

Lisätään tähän samaan perkelelistaan vielä nykyajan hienot vimpaimet. Kiertoilmauuni, on todella kätevä ja paistaa 5 pelliä samanaikaisesti. Paistaa juu, PÄIN PERSETTÄ! Yhdellä pellillä on puolet pullista mustia, kuin yön timot ja toinen puoli valkoisia kuin aslakin lersson! Siinä sitten käännät peltiä, avaat luukkua (ja poltat samalla silmän päällimmäisen kerroksen siinä kuumassa höyryssä), otat osan pullista pois, vahtaat sitä uunia herkeämättä ja silti vituiksi menee sekin touhu. Pilalla on ainakin puolet pullista. Oli ensimmäinen ja viimeinen kokeilu se. 

Induktioliesi. Periaatteessa ihan mahtava laitos, vesi kiehuu yhtä nopeasti kuin isäntä on maalissa (eli todella nopeasti). Aina tilaisuuden tullen liesi piippaa ilmoittaakseen milloin mistäkin, koska on liesi valmiustilassa jne. Kerran se sitten alkoi huutaa kesken ruuan laiton. Piippaa ja piippaa ja minä saatana painelen kaikkia nappeja eikä mikään tehoa. Näytössä vilisee jos jonkinlaista kirjainta ja numeroa, mutta liesi vain piippaa. Otan virrat pois ja SILTI PIIPPAA. En tiedä miten kauan minulta menee, että tajuan piippauksen tulevan takanani olevasta raollaan olevasta jääkaapista. Tunsin itseni jälleen neroksi.

Sähkövatkain. Hahaa, ei olisi ihan ensi näkemältä siitäkään laitteesta uskonut! Vanhasta moisesta jätti aika, se jatkoi vemputustaan autuaammilla leipomismailla. Uuden käyttöön vihkiminen oli sitten kokemus. Aloitin hyvin varovasti ja kun homma näytti sujuvan, ajattelin lisätä kierroksia. Taikina alkaa lentää pitkin keittiötä ja kun kaakelit alkaa olla kuin rapattu, yritän hirveessä sokissa vähentää nopeutta. Eikös se saatanan vimpain mene vaan mene suuremmalle ja kierroksia on kuin formula-autossa!! Siinä toimi perkele kaasu väärään suuntaa ja haluatteko arvata, oliko siinä **tun kipossa sitä taikinaa jäljellä yhtään sen episodin jälkeen!! Eihän insinöörit laita autoonkaan vaihteita eri kohtiin tai kaasupoljinta jarrun paikalle, että helvetti vieköön!! Ei helpottanut yhtään, vaikka taas manasin maailman insinöörit sinne, mistä ovat tulleetkin. Omaan piikkiin meni tämäkin, onneksi se on aina auki.

Tahtoo taas kertoa

Nyt pukkaa juttua taas, sitä se kevätaurinko teettää.

Tuon viimeksi kirjoittamani hiljaiselon aikana ukkeli avautui minulle. Se heitti ilmaan yhden perättömän valheen ja hirveän herjauksen, josta vedin tietysti vesimelonin siemenineen klyyvariini. Minä muka istun vaan neljän seinän sisällä ja tuijotan tietokonetta!! Että NYT kuulemma tämä perkeleen touhu loppuu ja hän tekee kuulemma kaikkensa, että minä menen syksyllä vaikka haravoimaan!!! Menin ihan sanattomaksi sadasosasekunniksi. Mykäksi. Että johan sinä perkele vitullisen vitsin murjaisit. PERKELEESTÄKÖ SINÄ TIIJJÄT MITÄ MINÄ TÄÄLLÄ PÄIVÄT TEEN. FEISBUUKKI TUUTTAA ESIMERKIKSI PÄIVITYKSIÄNI MINUUTIN VÄLEIN JA SE KÄY TYÖSTÄ SE TOUHU!! Olihan siinä ukkelikukkelin heitossa tietysti ripaus totuutta. Teinkin sitten sen suurimman vitutuksen kourissa päätöksen, että keskityn hetkeksi oikeaan elämään. Jos viikon saisi oltua. Jätän netin vähemmälle ja teen muutakin kuin levitän tätä lentotukialustani tässä tuolissa. 

Viikon nettitauko oli kyllä ihan perseestä. Riehuin kotona kuin heikkopäinen, pesin lattioita ja kuurasin huushollia. Kun mukulat ja ukko tuli töistä, aloitin sen naputuksen, että ”kuka hemmetin valopää on tuonut tänne kilon kuraa, kun mä just imuroin ja kuka täällä on käynyt nuoleskelemassa eteisen peilit ja nyt menette siitä sotkemasta omaan huoneeseenne ja nyt siivoatte sen läävänne jajajajaja!!! Nettilakon aikana jouduin miettimään ikkunoiden pesua sun muuta ihan hullua, siis arvatkaa onko rasittavaa!!!?? Että ihan yliarvostettua tämä oikea elämä, voin kertoa!! Eikä sitä kukaan kanssani elävä kestä. Oli viikon jälkeen kaikilla sielu ihan riekaleina.

Mietin tuossa aamulla, kun telkkarissa pykäsivät kersaa pihalle (ohjelma ”Hei meille tulee sinappikone” tms.), omia unohtumattomia lääkärikäyntejä. Siis sellaisia, joita ei toivoisi enää ikinä joutuvansa kokemaan. Yksi näistä on ollut hermoratatutkimus. Pukkas tuossa pari vuotta sitten tuntopuutos nivusen alueelle (tietysti sen normaalin alapäätunnottomuuden lisäksi) ja jouduin sitten tähän hienoon ja unohtumattomaan elämykseen. Lääkärin pöydällä siinä majava puoliksi paljaana kuulostelen ja katselen, kun lekuri kaivaa helvetillisen kasan piikkejä esiin. Kysäisen, että jos juon vettä tämän operaation jälkeen niin pysyykö se mun kropassa enää laisinkaan?! Sitten alkaa se hauskin osuus: lekuri tunkee jalan lihaksiin piikkejä ja nivuseen yhden pystyyn, tunnen sellaisen kivan sykäyksen ja lääkäri hurraa, että hyvähyvä, se on hermossa! SITÄHÄN MINÄKIN, JOTTA HIPHIPHURREI, HELVETIN HIENO HOMMA! Tämän jälkeen se perkeleen sadisti alkaa laittaa sähköä läpi. Jalka hytkyy ja nytkyy, varpaat kipristelee ja meikäläinen on kuin Michael Jackson siinä lavetilla. ”RENTOUDU, RENTOUDU!” lääkärimies kehottaa. NO PYSTYISITKÖ VITTU LOPETTAMAAN SEN SÄHKÖN ANTAMISEN NIIN SAATANA VOIN JOPA HARKITA!!?? Siis kertakaikkisen ärsyttävä kokemus. Ei sitä voi nyt kivuksi sanoa, mutta ihan helvetin ärsyttävää.

Kun olen tällainen himosiivooja niin kerran se kostautui. Pyyhin lattiaa rätillä nelinkontin ja sain kynnyksestä tikun kynteni alle. Ei ollut ihan mikään pikku tikku vaan melkein tukin kokoinen ja puoleen väliin kynsilihaa lurahti. Arvaatkaas pääsikö itku. Lääkäriin täyttä häkää ja taas alkoi se saatanan neulan esiin kaivelu. Jos olette joskus hikoilleet runsaasti niin laittakaa se potenssiin sata niin saatte sen hetkisen fiilikseni. Lääkäri pyytää hoitajalta isompaa neulaa ja vartin tongittuaan toteaa, että ”jos annettais sen tulla mätimällä pihalle?!” Sanon, että mietitääs hetki…Nyt jumalauta ronkit sen sieltä ulos, kun kerran aloitettiin, että en meinannut tässä hikilätäkössä ihan turhaan uida. Tuli se sieltä lopulta ja hyi saatana, mikä extreme-keikka oli sekin, vieläkin puistattaa.

Ohjelmasta ”Hei meille tulee hermosaha” tulikin sitten legendaariset synnytykset mieleen. Niistä nyt ei ole paljoa kertomista, verta ja peräsuolenpätkiä jne. Mutta kun odotin ensimmäistäni niin synnytystapatutkimus se vasta vinha juttu olikin! Lääkäri siis tsekkaa, että sen ihmispötkäleen saa suosiolla alakerrasta pihalle. Olin onnekas ja minun lääkärini oli mies. Taas siihen lavetille ketarat levälleen ja lääkäri painelee ja ottaa ultralla kuvan poikani kiveksistä. Ehdin jo pelästyä, että ne oli minun mutta ei onneksi. Sitten tulee se Jäätteenmäki –osuus eli pyytämättä, kysymättä ja täytenä yllätyksenä lääkärisetä tekee pakoputkitutkimuksen. Meinasin kysyä, että meinaakko sinä jumalauta, että mä sen sitä kautta tungen pihalle vai mitä helvettiä se osasto tähän kuuluu? Vai oliko tämä nyt joku lipsahdus?! Että onko nyt kevyesti päivän puurot ja vellit sulla sekaisin vittuvieköön!!!! Hyvä jumala, että se on ”exit only” -osastoa tästä eteenpäin. Kokemuksen tuskaa ei lievitä sekään tieto, että en tiedä ketään toista, kenelle tämä tutkimus olisi tehty. Terveisiä vaan sillekin Rööri-Roopelle.

OIKEAA ELÄMÄÄ

Mistäs sitä tällä kertaa kertois. Siitä, että oli pientä hiljaiseloa tuossa tovin. En kehtaa kertoa tovin pituutta, taas olis tsykolokeilla hommia. Mutta suoraan sanottuna vitutti niin ettei veri kiertänyt. Ja kun se välillä kiersi niin isännällä oli taas hetken tukka pystyssä ja vaikut poistuneet ilman pumpulipuikkoa. Olenpa todennut tässä vuosien saatossa, että paita ja perse on synonyymi rakkaudelle ja vihalle. Nyt oli taas siirrytty siihen perseosioon ja meikäläisen mielessä kävi erilaiset Mengelen metodit isännän pään menoksi ja tuhoksi. Valitettavasti eläinrääkkäys on laissa kielletty ja siitä voi saada eläimenpitokieltoa, joten se asetti pienet rajoitukset touhuilleni. Mutta sanotaanko nyt näin, että vitun hyvä jätkä varmasti toivoi, ettei olisi vuosia sitten sinä talvisena päivänä ikinä siihen diskoteekkin astunut. (Avataan tätä päivää vielä sen verran, että paikallinen diskomesta ilmoitti lehdessä, että ”WE WILL ROCK YOU”. Tukkaansa kasvattava, telkkarin kokoisillä silmälaseilla varustettu heavymetallia rakastava jääkiekkoilijanuorukainen luuli, että nyt siellä soitetaan heviä ja päätti vierailla kyseissä paikassa ensimmäistä, ja viimeistä, kertaa elämässään. Ei tullut hevimusiikkia sinä iltana, mutta sitäkin suurempi kivi loppuelämäksi. Välillä ihan vilpittömästi häntä säälin.)

Kun hiljaiseloa oli jatkunut hieman vaille pienen tovin, isäntä kysyy silmät suurena, että ”onko sulla joku hätänä?” Eipä tässä mitään, muuten vaan olen ollut x ajan hiljaa, että miten niin sulla on pitkät piuhat.”Sä oot taaaaaaas tolla tuulella, mä kun yritän sitäjatätäjatota…” ”NYTPAINUT SIITÄ PERKELEEN HELVETTIIN TAI MINOOON LESKIJUMALAUTAAA!” On se kumma, kun itsesuojeluvaisto häipyy mieheltä, jolla ei olisi yhtään varaa päästä ulokkeistaan.  Ei tämän lyylin yöpaidassa ihan suotta ole pääkallon kuva ja teksti ”Hazardous”. Olen kyllä muutaman kerran miettinyt, että pitäiskö käyttäytyä kuten tuo minun dieselautoni. Se naputtaa tasaisesti ja aina välillä kun sitä kunnolla polkaisee, se päästää mustat savut ja karstat pihalle ja taas mennään. Kyyti ei ole päätä huimaava, mutta tasaisen laiskaa. Ei tartte kyytiläisen koko ajan puristaa penkkiä, että koska se sivuslaidi taas alkaa ja mennään pellolle niin, että siinä tarvitaan taas nelivetoa, että siitä paskasta selvitään.

Pieni kriisi aiheutti tässä taloudessa pariksi tunniksi roolien vaihtumisen. Häivyin kysymättä teilleni ja jätin huushollin riipin raapin. Takaisin tullessani huomasin, että imuria oli käytetty ja paskahuussitkin kuurattu. Omantunnon kolkuttelun asteen tunnistaa siitä, miten paljon vitun hyvä jätkä yrittää tekojaan tai tekemättömyyttään hyvitellä. Jokaiselle vaimolle lienee tuttua nämä hyvittelyrutiinit, kun ensin ei tehdä 17 vuoteen mitään kotihommia ja sitten kun akkaa alkaa vituttaa niin kerran heilutetaan imuria ja ollaan ritareita. Tästä mies myöskin muistaa sitten huomauttaa ne seuraavat 17 vuotta, että KYYYLLLÄ MÄÄÄKIN IMUROIN!! No vittu näin on. Päivittelin tätä sitten suureen ääneen, että oootkosääsiivonnutaiettämitesäoletollutahkera!!! Siis ihan samalla tavalla, kuin mieskin joka päivä töistä tullessaan tekee minulle, kun olen siivonnut ja laittanut ruokaa. Sanoin tekeväni sata avemariaa illalla tämän kunniaksi. Tämän siunailun jälkeen teen itselleni iltapalaa ja koska olen vuorostani mies, jätän luonnollisesti jälkeeni kasan muruja ja vehkeet pitkin keittiötä. Samalla kun isäntäkin syö vieressä, päästelen suurin elkein erikorkuisia suoliääniä, nehän kiihottavat ruokahalun äärimmilleen. Syönnin jälkeen lautanen jää totta kai niille sijoilleen ja siirryn vessaan (koska olen hieno nainen, en sano, että iltapaskalle). Kuin huomaamatta ruiskin peilin täyteen vesiroiskeita ja jätän piiiitkän jarrutusjäljen posliiniin. Kun mies sitten saapuu sinne seuraavaksi, kuulen tutun virren: KUKA JUMALAUTA TÄÄLLÄ ON KÄYNYT SIKAILEMASSA, KUN MÄ JUST ÄS-KEN NÄMÄ SIIVOSIN??!

Tästä kriisistä kun sitten yli päästiin niin eihän tässä jumalan siunaamassa perheidyllissä ole perkele päivää, ettei jotain saatanan muretta. Taas on testattu vanteeni pitävyyttä ja kireyttä, kun ojennan rakkaita siitoksieni tuloksia. Vitun hyvä jätkä tietysti vieressä, että ”eikös sitä vois vähän pienemmällä arestilla selvitä, kun ihan sääliksi käy….” Mulkaisen sitä niin, että silmämunat pyörii pari kertaa ympäri kuin pallo ruletissa ja annan ymmärtää, että kohta saat äijä sinäkin osasi, jos et ala peesata. Että kaskas, täällä sataa taas - PASKAA! Tunne itsesi vapaaksi ja tervetulleeksi tähän sateenvarjon alle kanssani, kuten joskus lupasit.