Pulinaa

Olen aika taitava. Siis ensinnäkin olen ihan hullu siivoamaan, äidin perintöä. Opiskelija-aikana olin tosin ihan sika, pölypalloja oli kuin murkkuja kusiaispesässä ja kämppä muutenkin kuin räjähdyksen jäljiltä. Mutta nykyään olen menettänyt siivoamiselle järkeni. Hulluuden asteelle se varmaan alkoi siirtyä muutama kuukausi sitten (joo, uskokoon ken tahtoo), kun sain rikki teollisuusimurin. Siis ihan sellaisen todellisen heavykäyttöön tarkoitetun imulaitteen, millä ammattisiivoojat vetelee menemään. Siis perkele - kärsä poikki naps. Tämä tapahtui siis toisaalla, ei kotona. Joku jo luuli.

Kuluneen viikonlopun aikana kaivoin sitten onnesta soikeana oman pikku elektroluksini tuolta kaapista ja ihmettelin, kun imupää ei tottele sitten hiukkaakaan. Komennan sitä oikealle niin se perkele puskee ihan johonkin muualle. No rikkihän sekin saatana oli!!! Nätisti oli muoviosa murtunut ja näin minun herkkä mieleni myös. Kaiken pelastus on onneksi se, että huushollissa on keskuspölynimuri. Ai muuten miten on hieno laite!! Siinä lepää hermo, kun ensin kaivat 10 metriä rullattua letkua helvetin pienestä kaapista, sitten se perkeleen letku on tuhannessa solmussa ja sitä saa ensin vartin oikoa, että sillä ylipäätään pääsee imuroimaan. No, tarkoituksenani oli imuroida puhtaaksi rikkaimurin säiliö (tässä kohtaa joku jo ajattelee, että maailmassa ei ole tarpeeksi mentaalilääkkeitä minun tarpeisiini) niin eikös sieltä rikkaimurin säiliöstä holahda joku maatiaiskissan kokoinen pölypallo ja tuki koko saatanan keskuspölynimurin!!! Jumalauta kun tuli tälle marttakerholaiselle kiire. Taas vilisee vitut, kun meikä kirmaa kuin Marion Jones letkun toiseen päähän kaivamaan sitä tolloa pois ja nitroa kaapista. Meinas loppua maailma. Onneksi oli kädet kuin gynekologilla ja mieli kuin raivoisalla härällä niin tollo irtosi.

Muutenkin ärsyttäis. Ei nyt suoraan vituta, mutta ärsyttää. Meinasin ensin siitä avautua, mutta päätin antaa paskan olla. Tällä kertaa kyseessä ei ole oma ukkokulta. Mutta siitäpä voisinkin taas kertoa, kun meillä oli nii-in mu-u-kaa-vaa taas tuona yhtenä viikonloppuna, josta jo aiemmin kerroinkin. Poikkeuksellisesti isäntä oli ihan fiksusti liikkeellä tuolloin. Polvessa oli tosin kauhea vekki eikä mitään tietoa, mistä sekin oli siihen tullut. No, isäntä soitti yöllä kolmen aikaan, että ”mmä olenthsässä kissanlihaphaikassha, otatsä kebebbiä?!” Kieltäydyin ja sanoin tulevani paikalle, taksikin kun oli kuulemma jo tilattu. Minä tietysti heitän rotsin äkkiä niskaani ja liukastelen melkein 10 senttisillä kusiluistimilla mehmettien mekkaan. Ulkopuolelta jo erotan nuokkuvan mieheni, sen jolla on hieno ulsteri ja saatanallinen karvapipo päässä. Kun tilaus saapuu, siinä on 1 pizza ja 2 kebabbia. Että meni sitten sekin puhelu ihan perille asti. Ulkopuolella tilattua (?!) taksia ei näy ja mies on taas omatoiminen maaseudun Mäkkaiver. Hän näppäilee puhelimeen 0100100: ” Hhhalooo, sshaiskos taks*hik*hhin tähän valtakadulle….Valtakadulle…Voisshshhh yhhdishtää. *sulkee puhelimen* Eissshe yshdistänyt". Kysyin, että mihin helvettiin sä oikein soitit?!! Että jo on kummaa porukkaa nykyään numeropalvelussakin saatana, kun ei yhtä taksia saa toimitettua valtakadulle. 

Onneksi tämä omatoiminen mies kompensoi näitä toilailujaan ja hän on tällä kyseisellä hetkellä hakemassa elektroluksiini uutta päätä. Tosin se meinasi joutua hommaamaan sen myös itselleen vittuiltuaan jotain noista imurien hajoamisista. Ehti perkele livahtaa ulko-ovesta ennen marmorikaulimen heilahdusta.

Karvalakkimalli viihteellä

Käyn silloin tällöin tuulettumassa. Muutaman kerran vuodessa, olen wanha bieru. Tuulettumisella käsitän  vaihtelevan (asteikolla lievästä törkeään) humalan, pyörähdykset paikallisessa ja kaikenlaisen känniurpoilun. En harrasta ns. kalsarikännäystä enkä salli sitä tässä huushollissa keneltäkään muultakaan (natsi, kotihitler jne.). Jokainen tehköön tyylillään, minulle kun on aivan sama, ottaako naapurin Erkki joka ilta sikspäkin tai oman kylän Hilma vinkkua harva se ehtoo. Oikeasti, ei kaiva minun pelisilmääni. Mutta kun kersat tulivat tähän taloon, juominen keskittyy nykyään siihen, että lapset pannaan hoitoon ja sitten ryypätään.

Olen suht hienoperse mitä tulee viinaan ja sen makuun eli en pidä oikein mistään. Kaikki ne maistuu ihan hirveältä paskalta ja ainoa, josta nautin on punaviini ja saunaolut. Mutta vedä nyt jostain punaviinistä humalat ja sen jälkeen sitä et pysty irvistämättä vetämään vuoteen! Ei kiitos. Tai oluesta niin ei tarvi tanssilattialla viettää hetkeäkään, mutta paikallisen paskahuussin "nain täällä! / I love Yussi" -tekstit tulevat enemmän kuin kerran luetuksi. Siispä sekoittelet baari-iltana jos jonkinlaista cocktailia ja tavoitteena humaltua enemmän tai vähemmän. Vitut sitä minkään maun tähden juodaan sivistyneesti pikkurilli pystyssä. Paskanmarjat: monot vinoon ja tukka törrölleen ja menoksi! 

On tässä vuosien varrella tullut jos jonkinlaista nähtyä. Parhaita on ehdottomasti miesten repliikit baarissa. ”Ssshä olet kaksytkuus! Katonyt!! Eth varmhaan ole vanhempi!” Minä siihen, että pojot poika sulle, tuolla saat ihan varmaan, tosin joltain muulta kuin multa! Tai muutaman vuoden päästä varmaan multakin. Sitten on tämä toinen imarteleva äärioikeisto, joka arvaa iäksi lähemmäs 40. Eli sen olen oppinut, etten IKINÄ pyydä miestä arvaamaan ikääni. Oikesti. Siinä ei voi nainen kuin hävittää itsetuntonsa ja vastaus on aina väärä! Jos se on ihan hirveän alakanttiin, se on törkeää vittuilua. Yläkanttiin menevät arviot aiheuttavat miehelle mahdollista nenäkipua ja oikeaan osuvat muuten vaan naamanvääntöä, että just joo, ois se voinut vetää vähän edes alakanttiin...

Kerran olin baaritiskillä ja toisesta päästä tiskiä tuttu tyyppi halusi tarjota minulle yhden. Baarimikko sitten kyselemään mitä haluan (vettä!). Vieressä ollut tuntematon mies näki ja kuuli tapahtuneen ja kertoi minulle hyvin neuvovaan sävyyn, että ”olis varmaan AIKA fiksua käydä kiittämässä tuota miestä drinkistä!” Tuumasin, että vitut, kun maksua tässä just kuittaan. Oikeasti, mene sinä urpo siitä sanonko mihin. Tämä samainen mies muuten tuli myöhemmin sinä iltana juttelemaan niitä näitä. Ei ollut oikeasti mikään Cosmopolitanin keksijä. Kävi siinä juttelun lomassa ilmi, että olen naimisissa ja minulla on lapsiakin. Miehelle tuli tarve avautua: ”Voi vittu, mitä helvettiä sä teet täällä baarissa sitten, jos olet naimissa? Käyt täällä vikittelemässä muita miehiä, ei jumalauta sentään!” Meikäläisen silmät varmaan levisi kuin E.T:llä ja kun totesin drinkkilasini olevan tyhjä, häivyin takavasemmalle. 

 

Ihan oikeasti, nämä miehet on kyllä kaikkein karumpia. Kyllä mää ny tiän, mitä varten ne baarissa laukkaa, mutta ois se nyt kiva joskus niitä näitä haastella iliman taka-ajatuksia. Paras esimerkki lienee joiltain festareilta, kun olin hukannut äijän. No tulihan sitä pienelle tytölle itku siinä ihmismäärässä, yksin vieraassa kaupungissa ja nyyhkytin siinä, kuin paavopesusieni. Joku mies pysähtyy kohdalle ja kovin huolissaan, että mikä sulla on, voiko hän auttaa. Ei tässä mitään, jatka matkaasi vaan. Mies inttää niin kauan, että saan nyyhkytyksen lomasta soperrettua, että ”Määääähäääähukkasinmunäijjjänenkäsaasitäpuhelimellakiinniibuaaaaaah!” Mies nousee, ja toteaa, että ”Nojaa, kyllä se sieltä varmaan löytyy” ja jatkaa matkaansa. Loppu muuten poraaminen siihen paikkaan ja päässä alkoi soida ”Ihme ja Kumma”, tiedättehän sen biisin ”maailmassa monta on ihmeellistä asiaa”. Ainoa auttava taho muuten niillä kinkereillä saapui näköpiiriin, kun ukko lensi hirveässä pierussa turvalleen ja heitti juuri tilaamansa makkaraperunat pitkin nurmikkoa. Oli vielä sellainen alas viettävä penkere ja sinnehän se Pertti Keinonen perkele kieri, kuin lillerilalleri. Oli SPR:n henkilökunta paikalla yhtä nopeasti kuin Lappuliisa Raumalla. Minä siinä ihan kauheesa kaasusa vakuuttelen, että mmmhä hhhoidan thän juu-u. Haen shillle uudet pherunat jusht. Mutta khuka vithu sen tuolta ylös khishkoo, tuusny homo sieltä. 

Voi luoja,onneksi olin nuori ja villi ja mitä vielä. Mutta minkä helvetin piikkiin mä näitä nykyään pistäisin.

Ala-arvoista juttua pukkaa taas

Ei tule varmaan kenellekään yllätyksenä, mikä siivouspäivänä naista eniten kyrpii. Se on se vessan pesu. Tässäkin huushollissa on kolme miestä, jonka letku on niin villi, että niitä roiskeita on seinissä asti. Ei mene yhtään kertaa, ettenkö toivoisi roikotinta jalkoväliini, jolla voisin kostaa karmealla tavalla. 

Olin taas kerran  kuurannut niitä ”it’s raining men” –jälkiä ja kun satuin seuraavana päivänä vilkaisemaan pisuaarin viereen niin eikös siellä ollut saatana taas sama sadekuuro käynyt!! Jjjjjumallllauta! Mitä tekee meikäläinen? Aloitan välittömän vaanimisen. Meinaan perkele vieköön napata sen kusiruiskun ja sillä se on sen jälkeen vähän hommia. Eikä tarvinnut leikkiä Holomesia kauaa. Vanhin poikahan se menee isoin elkein vessaan ja samalla, kun hoitelee siinä tarpeitaan niin mitä hän tekee: KATSOO ITSEÄÄN PEILISTÄ!! Onko se jumalauta ihme, että meikäläinen saa joka päivä olla niitä jälkiä siivoamassa, kun tuleva isänmaan toivo vetelee ”Strike a posea” hotelli helpotuksessa! Kerroin episodin jälkeen, että kesällä saat rakas poikani käyttää sitä puutarhaletkua ULKONA ja se saa silloin olla villi ja vapaa. Että vaikka kaikki rajat kävisit kerran päivässä ruikkimassa ja vetelisit helikopteria sydämesi kyllyydestä. Mutta jos ei täällä sisällä, kun tämä maijapoppanen ei millään viitsis.

Olen myös miettinyt, että jos lapsilla on valikoiva kuulo, miehillä on valikoiva näkö. Ainakin meidän vitun hyvällä jätkällä. Nykyään, kun Hän kysyy, että ”missä on sejase”, en vaivaudu enää edes vastaamaan. Koska a) hän ei ole sitä edes vielä etsinyt b) vaikka hän seisoisi kyseisen tavaran edessä kolmatta kertaa, hän ei sitä löytäisi c) minun täytyy joka tapauksessa nostaa lentotukialukseni sohvalta ja käydä se hänelle hakemassa. No toisaalta, täytyy ajatella positiivisesti. Kun aamuisin katson itseäni peilistä ja saan melkein sydänkohtauksen, ehkä se valikoiva näkö on ihan hyvä juttu.  Ei meinaan ole ukolla vielä kertaakaan mennyt aamukahvit väärään kurkkuun, vaikka olen sen näköisenä pöytään aamulla ryöminyt, että siinä jäis herkemmältä kaverilta aamuskeidos tulematta. On se kerran kyllä naurahtanut. Kun menin vessaan poistamaan melonia sieraimestani niin enpä sen jälkeen enää ihmetellyt. Wanna-be Kike Elomaa oli katujyrän-alla Mervi Tapola. Oli se hyvä, että miestä vielä nauratti.

LAPSEN SUUSTA

Muistan murrosiässä ihmetelleeni äitiäni, joka halusi pitää esillä kaikkea askartelemaani. Se ripusti näytille jokaisen käpylehmän, kivisiilin ja savesta muovaillun minkälien, jonka olin sille kersana kiikuttanut ja esitteli niitä ylpeänä kaikille. Kehotin sitä useampaan otteeseen hävittämään ne hirvitykset ja sain aina vastaukseksi, että ”hyvänen aika, tehän olette ne veljesi kanssa ihan ITSE tehneet, ei missään nimessä!” Nyt huomaan itse ihailevani jokaista mukuloideni väkerrystä ja pidän niitä vähintään Picasson oireina ja ripustelen niitä pitkin huushollia, paskahuussista Passattiin.  

Mikään ei kuitenkaan voita lasten suusta kuultuja juttuja. Miten Don Juan 6 v. kertoo tänään koulussa zumbanneensa ja se oli in-hot-ta-vaa. Ai miksi, no SIKSI kun siinä heiluteltiin ahteria ja sä et äiti nyt taas vaan ymmärrä. Tai kun 11-vuotiaalla pojallasi on tyttöystävä parin sadan kilometrin päässä ja löydät pojan kännykästä viestin, jossa oman kylän tyttö kysyy, että "voitko alkaa mun kaa ees eka salaa". Äidin pieni poika herra 47 on tähän suostunut ja käyt pojalle vähän vinkkaamassa, että ei ole reilua levittää voita molemmin puolin leipää, vaikka se hyvältä maistuisikin. Että mitä niiden isät taas tekikään työkseen?

Tässä muutama muu ote perheemme välisestä kanssakäymisestä:

Tytär katselee hampaitaan peilistä ja kysyy närkästyneenä, että ”Äitiii, miksi mulla on etuhampaiden välissä tämmönen rako!?" Vastaan siihen, että no, joillakin vaan on ja mulla itselläni oli lapsena niin iso väli, että siihen sai tulitikun." Tytär siihen, että  "AI POIKITTAIN VAI?!”

Samainen tyttö  osoitti muuten kuusivuotiaana, että päässä voi liikkua iästä riippumatta ihan mitä tahansa. Tyttö oli oppinut kirjoittamaan ja lukemaan ja hän sai silloin tällöin katsoa Wikipediaa (valvonnan alla tietenkin, ehtikö joku soittaa jo sossuun?!). Hän kirjoitteli hakusanoiksi kaikenlaista; suu, mahalauku, jäkarhu, kokta, jne. ja löytää hakemansa tai joskus ei löydä, jostain kumman syystä. Kävin jossain vaiheessa kerran katsomassa miten homma etenee ja tyttö on naama vintallaan, kun taaskaan ei jotakin löydy. Tutkin syytä tähän ja hakukentässä lukee ”pipelinverenkierto”. En sitten lähtenyt korjaamaan tätä kirjoitusvirhettä (nyt voi soittaa sinne sossuun).

Mukulat kävivät kerran automatkalla takapenkillä syvällisen keskustelun. Tytär sanoo isoveljelle silmät ympyräisinä: ”Kato:  tuossa ikkunassa on linnun torttua *yökkää* ”. Tähän isoveli viisaana vastaa, että ”No nii-i. Mut ajatteles tätä; me joudutaan ruuneperin päivänä syömään ruuneperin torttua *vääntää naamaa*”. Tyttären ilme on kauhistunut ja hän yökkää vielä kuuluvammin. Meinasin kyllä rehellisesti ajaa autoni kuset housussa pöppelikköön. 

Ei tule näistä ehkä uusia Picassoja mutta varmasti jonkin asteisia Pertti Keinosia ja Sakari Östermalmeja. Toivottavasti puusta pudonnut omena olisi vähemmän mätä, kuin meikäläinen.