Sekalaista rutinaa

Isännällä on välillä tyhmiä kysymyksiä. Yksi on, että ”onko tässä kaikki päivän postit?” Voi vittu. Ei ole. Jätin niistä puolet postilaatikkoon. Siis mikä helvetin kysymys tuollainen on? Toinen on, että ”Onko tässä kaikki ruoka, mikä on jäljellä?!” Ei kun laitoin siihen kattilaan vaan osan ja loput on tuolla jääkaapissa. Siis voi elämän kevät. Ymmärrätte varmaan, miksi en aina viitsi vastata mitään.

Sain töitä. Kun sain puhelun tästä ilouutisesta niin oli hiukan pitelemistä, etten alkanut puhelimessa kiljua suoraa kurkkua. Yritin pitää pokkani, tuumasin vaan tulevalle pomolle, että alkaa pienimuotoinen tuuletus jahka tämä puhelu päättyy. Siinä minä sitten vedän yhdeltä istumalta ilmaveivit, zumbat ja sorsien kutsuhuudot ja kakarat katsoo mua kuin vähä-älyistä. Nyt on aika voittajafiilis mutta ensimmäisen työpäivän jälkeen se onkin sitten kaikkea muuta. Tiedän, etten ole itseäni taas niin tyhmäksi tuntenut ihan hetkeen. 

No, kuten tunnollisen äidin kuuluu, aloin heti järjestää kotiasioita siihen malliin, että täällä pärjätään. Tsekkasin kakaroiden talvitamineet ja vaatteet siihen malliin, että jos niitä ei kukaan talikulli pariin kuukauteen ymmärrä pestä niin on edes kalsarit millä mennä kouluun. Tai kun talvipakkaset ja lumi tulee taas tänäkin talvena yhtenä suurena yllätyksenä meille suomalaisille niin mukuloilla on edes villasukat, mitkä vetää jalkaansa. Iskihän tässä touhussa tietysti taas trauma. Jos mulla oli viimeksi pyykinpesun jäljiltä 3 paritonta mustaa sukkaa niin nyt mulla oli käsissäni 3 mustaa sormikasta, jotka oli jokainen eri paria. Siinä mä tuijotin niitä kuin tukiainen peilikuvaansa ja olin varma, että nyt on saatana piilokamera jossain. Ei tämä voi olla totta. Kohta joku blondintotko loikkaa jostain kaapista ja huutaa, että ”SMILE, YOUR ON CANDID CAMERA!” Ja seuraavana kuvissa on, kun minä tungen sitä blondia postilaatikkoon ja mikkiä sen hanuriin. Ei muuten yhtään naurattanut. Lisäksi kun kaivoin talvihanskoja pahvilaatikosta niin sieltä löytyi VAIN 2 paritonta tumppua. Joku on varmaan suuressa viisaudessaan ajatellut, että niiden parit ilmestyy jostain kesän aikana. Tai ne lisääntyy siellä loodassa keskenään. Näin ei kuitenkaan ollut tapahtunut ja jouduin sosialisoimaan ne roskikseen. 

En ole tainnut vielä kirota sipulinkuorintaa. Tein äsken sitä hommaa ja olipas vastustajani ärhäkkä! En ollut saanut kuin pienen palan irti niin silmistä juoksi jo vesi kuin Niagarasta. Eipä ole tätäkään ennen tapahtunut. Silmiä kirvelee niin maan saatanasti eikä niitä meinaa saada perkeleelläkään auki!! Tätä tuskaa lisää tietysti sellainen sipuli, mistä se kuori ei lähde sitten helvetin perkeleelläkään irti!! Yritän kyniä sitä mahdollisimman nopeasti paljaaksi, mutta eikös siitä saatanan paskaläjästä irtoa kerralla vain pikkusormen kynnen kokoisia palasia. AAaaaaaaargghhh!! Joo, myönnetään että koitin kerran Niksi-Pirkan kikkaa ja vedin sukelluslasit päähäni. Mutta vittu hei, miettikää nyt sitäkin näkyä. Ei siitä puutu kuin ovikellon soitto. Minä kurkkaan ikkunasta ne sukelluslasit päässäni ja todennäköisesti siellä on posteljooni, joka näyttää Tom Cruiselta. Riivin lasit päästäni mutta nahkaan painuneet punaiset rannut kyllä kavaltaa, että jotain helvetin outoa on tämäkin akka just duunannu. Näin siis EI ole käynyt, mutta minun tuurillani kävisi varmasti. Siksipä kärsin silmät punaisena joka kuorimakerta enkä kaiva niitä laseja enää esiin.

Mulla on taas oikein erityisen naisellinen olo. Tiedätte varmaan, mikä aika kuukaudesta silloin on kyseessä. Sattuipa silmääni mainos ja teki mieli heittää tuo näkötoosa ikkunasta pihalle. Telkusta tulee persrättimainos, jossa myyntilause on ”Always - have a happy period.” Elikkä suomennettuna ”Always/Aina – onnelliset kuukautiset!” Jo on jumalauta aikoihin eletty taas, kun vittuilevat sielläkin päin naamaa!! Mies varmaan tuonkin idean takana. Joku helvetin urpo, jolla ei ole mitään käryä tästäkään touhusta. Samalla logiikalla sitä voisi mainostaa peräpukamavoidetta: ”HERBIINA ÄÄSLOTION: HAVE A HAPPY TAKAPUOLIRYPÄLE!!” Saatana. Kun musta tulee vanha, väsynyt, kärttyinen ja toimeeton akka niin alan lähetellä kitkeriä palautteita jos jonnekin aikani kuluksi. Ja kun en lähetä valituskirjeitä, laitan suklaata ikkunalasien väliin ja annan muhia siellä. Sitten lähetän sen pilaantuneena suklaatehtaaseen ja odotan vastineeksi vähintään sataa kiloa karkkia. Kun paskan möivät. Mun vanhuuden karkkipäivät on turvattu.  

Tere tulemast Katja Valtanen! May the force be with you, ’cos you are going to need it here :D

Terrrvetuloa maailman yrrrrjöttävimpään blogiin!

Ukko kävi katsastamassa mun Paskatin. Ei mennyt läpi, joku perkeleen osa siitä piti korjata. Vietiin masiina sitten korjaamolle ja korjaaja soittaa, että mitä tälle piti tehdä? Että ihanko totta tuo osa X pitää vaihtaa, kun hänen mielestään siinä ei ole mitään vikaa! Saatana, siinä on taas katsastusmies tienannut päivän leipänsä meidän kotteron kohdalla. Isäpappa katsasti myös omansa tässä taannoin ja jarrupalat olivat niin kuluneet, että metalli hinkkasi metallia. Mutta ei sitä kukaan huomannut. Perkele sentään. No ei auta rutina, korjattava tuo waageni oli ja isäntä kävi sitä uudelleen eilen näyttämässä. Pistin sille viestin, että ”Menikö se paskaläjä läpi?!” Isäntä vastasi heti takaisin, että ”Just pätkähti tullista ja läpi meni. Näytin katsastusmiehellekin sun viestin”. Kiva juttu. Meidän sukunimi on jo sellainen, että se jää ihmisten mieleen niin isäntä heittää vähän vielä löylyä kiukaalle. 

Mietin tuossa elämäni yrrrrjöttävimpiä kokemuksia. Meikällä pysyy suht helposti muona sisällä eikä mitkään eritejutut ym. vie ruokahaluani. Ainoa asia, mikä alkaa väistämättä kuvottaa, on viemäreiden putsaus. Varsinkin se, kun olen muuttanut uuteen asuntoon ja avaan käsienpesualtaan hajulukon. Hyi helvetti!!! Ihan kuin se olisi yhtään helpompaa, kun ne on omia paskoja mutta että tekee pahaa kaivaa sitä limahiussmegmamössöä sieltä jonkun toisen jäljiltä, yyyyyyh. Prrrr. Koin silti viime syksynä jotain vieläkin järisyttävämpää. Ystävälläni oli asunto, jossa hänellä oli vuokralainen. Kävipä niin hyvä tuuri, että parin kuukauden jälkeen ei vuokrarahoja enää kuulunut ja kävi ilmi, että narkkarihan se siellä majailee. Kun tämä kyseinen tyyppi saatiin kauhean väännön jälkeen pihalle, jälkien siivoaminen olikin sitten ihan Jackass -puuhaa. Sähköt oli katkaistu kyseisestä huushollista jo aikaa sitten, mutta pakkasta ja jääkaappia ei ollut kukaan silti tyhjentänyt. Ensimmäisen SWAT-ryhmän miesjäsen oksensi tyhjentäessään jääkaappia. Pakkasessa oli ollut hiivaa ja ettei ikinä arvaa, miltä se haisi sulamisen ja viikkojen lämpimässä olemisen jälkeen. Kun me ystäväni kanssa menimme kakkoskierrokselle siivoamaan, kuulen kun keittiöstä alkaa kuulua ystäväni yökkäilyä: ”hyihyihyihyiiiiiiiiiiyööökkkyökyöööööökkk!!” Menen katsomaan ja jääkaappi on täynnä kärpäsen toukkia. Käsken ystäväni poistua ja alan siivota jääkaappia. Täytyy sanoa, etten ole ikinä mitään yhtä kuvottavaa touhua tehnyt. Olin varma, että ne hyppii sieltä kaapista mun puseron sisään. Huh huh, se oli kyllä aika touhua se. 

Perkkeles, kun kyrsii. Pesen pyykkiä ja siellä on saatana ainakin sata paria mustia sukkia. Huushollin kolmella asukkaalla on jalan mitta 37-39 ja isännän sukat on sellaista venyy ja paukkuu –osastoa, ettei niistäkään osaa suoralta sanoa, kenelle ne kuuluu. Siis voi helvetin perse, kun yrität löytää jokaiselle oman parin. Tämä on lähes mahdoton tehtävä ja sitten alkaa kuulua jostain päästä huushollia natina, että ”EI NÄÄÄÄ OOOO MUN SUKAAT!!! NÄÄÄ ON ERI PARIA!!!” OU RILI JA NOU SHIT?! En osta enää yhtään ainoata sukkaa tähän talouteen, missä ei ole jotain tunnusmerkkiä. Olkoon sitten pojan sukissa vaikka perkele pupujusseja, mutta joku saatanan tunnistuskoodi niissä on oltava. JA. Ihan kuin tässä ei olis tarpeeksi vitutuksen aihetta niin arvatkaapas: pyykinpesun jälkeen minulla on kädessäni jumalauta 3 mustaa sukkaa eikä niille yhdellekään ole paria!!! Miten helvetissä se on mahdollista!?? Söikö se saatanan aaeegee ne vai mihnä perkeleeseen ne on mennyt?!Hiukanko mä tungen ne sukat mun muniin, kun lähden kohta salille. Niin, sekin vielä! Heitin äsken salivaatteet niskaan ja urheilutissiliiveissäni on vetoketju edessä. Minä tietysti rykäisen sen kiinni niin eikös puolet hinkkinahasta ole siellä saatanan vetoketjun välissä!! Hiukan teki höpöttiä hetken. Mua ei SAA-TA-NA huvita taas mikään!

Ajattelin suorittaa Extreme Duudsonit ja kävin lasten kanssa kaupassa. Yleensä ukko hoitaa meillä nämä hommat. Poden tästä tietysti lievää huonoa omaatuntoa, kun levitän kotona tätä lentotukialustani ja olisin päivisin täysin kykenevä käymään hyllyjen välissä kiertelemässä. Siksipä näin perjantain kunniaksi päätin, että nyt käyn minä vastavuoroisesti. Valmistelin itseäni sanomalla, että ”kaikki menee ihan hyvin, ei mitään hätää. Tällä kertaa hermosahajälkeläisesi ovat kuin herran enkeleitä.”  NO VITTU JUST NÄIN. En ollut saatana saanut ostoskärryjä vielä kaupan heiluriovista sisään, kun pikku-gigolo huutaa jo lehtihyllyllä, että ”OSTETAAN ÄITI TÄMÄ, AI MIKSEI?! NO TÄMÄ SITTEN!!?? MIKS-EI-I-I-I-I!!!!!????” Gigolo killuu rattaissa, toinen on hukassa ja minun vanteeni lurahtaa just jenkoiltaan. Se hyvä puoli tuossa kauppatouhussa kakaroiden kanssa on, ettei saatanan varmasti tule tehtyä yhtäkään heräteostosta! Ainoa missio kun on saada kamat kasalle ja päästä kaupasta helvetin äkkiä ulos. Pikku-gigolo vielä kassalla haluaa jotain ja kysyn, että ”no, onko sulla lahaa?!” Ei ole. Tuumaan, että ei ole sitten huoliakaan. Mahtoikohan se kassaneito ymmärtää mun kuivaa huumoriani. 

Hyvää viikonloppua rakkaat lukijat!

Aikuisten juttuja

Olen suuren suuri alapäähuumorin ystävä. Taisi yksi kaveri minut jo yläasteella nimittää Pervo-Sannaksi. Mutta minkäs teet.

Joskus tässäkin huushollissa on mökötetty, jos toinen ei ole lähtenyt mukaan jumppaan. Mutta ei sitä ihminen jaksa jatkuvasti mököttää, joten tuosta on onneksi päästy. Ja nykyään tuo vällykäärmeen etsintä aiheuttaa repeilyä useammin, kuin mitään muuta. Sekään, onneksi, ei siis ole tässä elämässä niin vakavaa.

Kun on samassa parisuhteessa ollut kohta 18 vuotta niin väkisinkin hommat alkaa maistua ajoittain puulta. Se on tietysti ehkä positiivinen asia, ettei tätä puuta joudu sitten kerralla maistelemaan kovin kauaa. Isäntä on meinaan aika rivakka tapaus. Puoleen tuntiin sisältyy jo helposti kahvit ja konjakit. Tästä on osoituksena mm. kerta, kun isäntä ajoi autopeliä pleisteissönillä. Meikällä oli vissiin kusiaisia housuissa, kun riivin äijän kesken pelaamisen majavan nylkemishommiin. Isäntä ajoi kilpa-autonsa parkkiin ja käy heilauttamassa peittoa. Autopelin ajanoton mukaan aikaa meni viisi minuuttia. Ei muuta kuin auto pois parkista ja kisa saattoi jälleen jatkua! Lapset olivat varmaan pihalla tai hoidossa, kun tämä suuri episodi tapahtui. Mutta vaikka ne olisivat sisälle paukaisseet kesken puuhien, niin eivät ne raukat olisi edes ehtineet tajuta, mitä tapahtuu. En ehtinyt meinaan minäkään.

Kyllä tämä ihan oikeasti on sellaista komiikkaa välillä, ettei mitään järkeä. Siinä, kun umpirakastunut hehkuttaa suurta kiihkoa ja ylimaallista intohimoa, pitää itse oikein kaivaa mielensä sopukoita. Että millaista se oikein joskus oli. Tai onko se sellaista koskaan edes ollut? Tosin nuorempana erotiikan tappamiseen tarvittiin vähän enemmän, kuin nykyään. Totuuden nimissä täytyy sanoa, että koko erotiikka käsitteenä on aika lailla jo kuollut tässä suhteessa. Mutta muistuupa mieleeni tapaus suhteen alkuajoilta (osalle tämä tarina on jo tuttu). Asuin vielä kotona ja äijä maleksi usein meillä. Meillä oli tapana raahata yläkertaan minun huoneeseeni aamupala ja päivän lehti. Kävi kerran sitten niin, että aamukahvin joukkoon oli lurahtanut jotain ja yksi asia johti toiseen. Juuri kun ”se” oli lurahtamassa ”sinne”, eikös ISÄNI tule koputtamatta, avaa huoneeni oven ja kysyy, että ”olikos teillä se päivän lehtiiiiJJJUMALAUTA!!! *ovi pamahtaa ripeästi kiinni* Näin jälkikäteen haluan kuolla häpeästä, mutta mitäs nuorena moisista vaan hommat jatkuivat loppuun asti. Että miten vitussa?! Hyi olkoon!! Elämäni karmein kokemus, by far!

Isäntä on oikea herra 47. Yhtä sulava ja karvainen. No ei kyllä, onneksi. Muistui mieleen toinen miehen urpoilu. Eräänä kauniina päivänä mieheni halusi tarkistaa konehuoneeni tilanteen. Juuri kun mäkkaiver oli konepellin alla pää pystyssä, hän käskee äkkiä laittaa valot päälle. Minähän laitan ja ukko alkaa vaahdota, että ”MUIJALLA ALKOI MONDEOT SAATANA KESKEN KAIKEN!!” Minä siihen rauhallisesti, että käypäs  kuule vilkaisemassa peiliin. Ja laitapa urpo samalla helvetin iso tukko siihen klyyvariisi, sieltä tulee nimittäin verta. 

Isäntä savusti lohta tuossa joku päivä. Vittuili muka hauskana, että hänelle kuulemma tuli siitä sillin hajusta sellainen deja vu. Että jostain se on tuttu, mutta ei hän kyllä kuollakseenkaan muista, että mistä. Heitin sitten vastapallona takaisin, että olisko 35 vuoden takaa? Silloin olit ainakin aika likellä. On meinaan välillä sen verran harvassa majavan metsästys, että ehtii kyllä helposti unohtaa, miksi niihin naurettaviin asentoihin taas pitikään vaivautua.

Kauhee lenssu

Kirjoitukseni on näemmä karkottanut yhden lukijan. Teitä kun oli ennen 8 ja nyt vaan 7 enkä kuollakseni muista, että kuka on häipynyt. No, ei ole kyllä mikään yllätys, on tämä niin luokatonta juttua :D

Mulla on hirvee plunssa. Sain sen sieltä perkeleen Lontoosta. Yksi hyvä syy lisää olla menemättä sinne enää takaisin. No, ei se varmaan paska paikka oikeasti ole, mutta miten meidän porukalle sattui kaikki ihme hiipparit ja kusettajat. Näin ollen jäi hieman skeidoksen maku suuhun kyseisestä paikasta. Mutta takaisin tuohon mun plunssaan. Siis helvetin ärsyttävää touhua! Itsehän inhoan ruokapöydässä maiskuttamista yli kaiken. Mikään ei ole niin vittumaista, kuin kuunnella kauheaa massutusta ja nähdä, miten ruuasta tulee suussa tunnistamatonta mössöä. Fy fan! No, itsellä on tuulenhalkoja tällä hetkellä ummessa  kuin tiineen lehmän tissit. Yritäpä ihan huviksesi siinä sitten syödä mitenkään sovinnaiseen tapaan. Pari puraisua ja pakko haukkoa henkeä. Kaiken lisäksi ruoka ei maistu millekään ja syömisessäkin menee vaan hermo perkele. Kyllä syö lehmää. 

Aika lailla ketuttaa myös jatkuva aivastaminen. Ja miten se aivastus tulee aina just silloin, kun ei ole nenäliinaa mailla halmeilla. Olen karmean päätöksen edessä ja se pitää tehdä sadasosa sekunnissa. Joko aivastan niin, että pidän nenästä kiinni. Tällöin vältyn suurilta räkäroiskeilta mutta tärykalvot räjähtää atomeiksi. Toinen vaihtoehto on aivastaa antaumuksella ja tuloksena on sellainen räkäsaalis joko rintamuksella tai käsissä, että luulen alienin tulleen vierailulle. Kolmas vaihtoehto on aivastaa pelkästään nenästä. Oletteko koittaneet? Aika tajunnan räjäyttävä kokemus ja olen hetken aivan varma, että koko perkeleen klyyvari on lentänyt lattiaan! Elämä on välillä rankkoja valintoja. 

Rakas esikoiseni aiheuttaa minulle nykyään harmaita hiuksia harva se päivä. Reissussa ollessani se kollin perkele lähetti viestin, että hänellä on alkanut äänenmurros. Ääni kuulemma vaihtuu kimeästä möreään ihan yhtäkkiä. Meinasin sontia housuni. Mitä kettua, nyt jo, ei kai?! Onneksi se oli vaan joku satunnainen juttu. Äsken poika tuli sanomaan, että ”äiti, MULLA ALKAA KASVAA PARTA!! LEUKA ON TÄSTÄ KARHEA!!” Pojan riemu oli niin aitoa, etten asiaa korjannut. Vaikka olisin halunnut.  Oikeasti haluaisin sanoa, että älä ihan vielä tule noin isoksi, kun äiti ei ole valmis. Ole vielä pienen hetken pieni. Pakko se on uskoa, että mies siitä tulee. Kohta pyhkäisee äitinsä ohi, taputtaa päähän ja osat alkavat vaihtua. Ja tällä kertaa, tämä mies, on vaan lainassa. Vaikka elämäni suurin rakkaus onkin. Onneksi pikku-gigoloni tulee samassa hetkessä suihkusta ja heittää kellit paljaina Michael Jacksonia. Ja tyttäreni narauttaa nahkasohvalla sellaisen sarjatulen, että meinaan saada halvauksen. Vaikka nämä sydämeni valtaajat ovatkin vain lainassa, olen äiti. Ikuisesti. Sitä ei minulta vie kukaan, ikinä.

Tien päällä taas

Ihan jatkuvaa reissaamista tämä elämä. Käytiin vitun hyvän jätkän kanssa parisuhdelomalla Lontoossa. Tsekattiin siinä samalla erästä brittiläistä tanssiyhtyettä pari kertaa. Samanhenkisiä humppaveikkoja oli Suomesta lähtenyt reissuun toistakymmentä ja meininki olikin sitten sen mukaista. Ilmasto oli kostea eikä perinteisiltä lukiolaispainimatseiltakaan vältytty. Omakohtaiset pahoitteluni, oli se varmasti näky. 

Olen jo nuoresta ollut sitä mieltä, että olisin halunnut syntyä vehkeet jalkovälissä. Jotenkin oma ajatusmaailma menee paremmin yksiin miesten kanssa ja nautin suunnattomasti olemisen helppoudesta miesseurassa. Oikeasti, keskustelun mutkattomuus on aivan mahtavaa. Naisseurassa kun sanotaan, että ”menen vessaan”, miehet sanovat menevänsä paskalle. Kun naiset keskustelevat lastensa kakan väristä, miehet miettivät, että koskas mie runkkasin viimeksi?! Kun naiset sivusilmällä kuolaavat hyvännäköisiä adoniksia, miehet pudottavat aurinkolasinsa ja naulitsevat katseensa kissan tisseihin. Yhdessä todetaan, että ”pantaisiin!”

Jotenkin sulaudun tähän joukkoon pelottavan helposti, ainakin omasta mielestäni. Naisena on kuitenkin muutama plussa, minkä vuoksi en haluakaan olla mies. Nämä miesystäväni ovat näet herrasmiehiä ja oloni on kuin kuningattarella konsanaan. Minulle ei kukaan sano, että menes lortto hakemaan juotavaa!! Päinvastoin, minulta kysytään, että mitä sais olla. Luxusta. Jos istumapaikat on kortilla, joku tarjoaa vähintään lämmintä syliään, jos ei muuta ole (kiitos Jyri!). Iskelmäyhtyeen konsertissa, kun musiikki tuli vähän lujaa ja pitelin korviani, hetken päästä minulle tuodaan korvatulpat (kiitos Make!). Kun oli punnat taskusta loppu ja jano oli kauhea, minulle tarjotaan tuopin loppu (Kiitos Jarmo!). Kun seison yksin kuuntelemassa konserttoa, minut kaapataan kainaloon yhteislauluun (kiitos Ville!). Lisäksi herrasmiehet ovat kohteliaita ja nauravan jutuilleni ja minulla on olo, että olen välillä ihan helvetin hauska. Paras kohteliaisuus oli kuulla, että olen helvetin hyvä tyyppi. Siinä vaiheessa iltaa promilleja oli kaverin kanssa yhteensä varmasti 666, mutta lämmitti nuo sanat silti sydäntäni. Kiitos Jukka! 

Kun arkena pitää huolta muista, tuntuu ihan perkeleen hyvältä tulla joskus kutsutuksi myös etunimeltään ja olla se, josta pidetään huolta, vaikka vaan pikkuisen. Vaikka ämmät ei näille reissuille olekaan tervetulleita ja tämäkin kirjoitus menee naismaiseksi analysoinniksi, kiitän silti teitä jätkät mahtavasta reissusta. Toivottavasti koemme saman vielä joskus uudelleen. Parisuhdeloma muuttui matkan varrella hiukan toisenlaiseksi reissuksi, mutta toimiva parisuhde nyt on muutenkin ihan homojen hommaa. Loppuis tämäkin saaste täällä blogissa hyvin äkkiä, jos tämä homma toimisi kuin junan veesee. We shall never surrender!

Henkisiä traumoja

Tiedättekö muuten, mikä on ärsyttävää. Se, kun olet menossa lääkäriin ja odotukset on kovat. Spesialisti ja kaikkea. Kun ei se viime lauantainen yleislääkäri osannut auttaa niin täytyy kääntyä alan ammattilaisen puolen. No, lääkärireissu korkataan sillä, että lekuri ei tee elettäkään kätellääkseen. Ja kun siitä huolimatta itse ojennan oman lapaseni, tajuan syyn – ei sille perkeleelle ole lääkiksessä opetettu kättelyä!! Se bergeleen handu on kuin spitaalisen slöö, olen ihan varma, että siinä on hermovika ja se irtoaa kohta. On se sen verran veltto. Siinä murenee kyllä kaikki suuret odotukset sen siliän tien. Ei vaan, onneksi kättelytaito ei välttämättä suoraan korreloi ammattitaitoon. Mutta mietin, että mahtaako tämä mies itse pilkkoa polttopuunsa. Miten tuollaisessa lapasessa pysyy mikään kynää isompi. Olen sitä mieltä, että kättely kertoo ihmisestä yleensä aika tavalla. Jämäkkä ja sopiva puristus kun kielii mielestäni määrätietoisesta, toimeen tarttuvasta ja itsevarmasta ihmisestä. Spitaalisen vehjettä muistuttava muka-puristus antaa puolestaan mielikuvan laiskasta, epäsosiaalisesta ja ennakkoluuloisesta ihmisestä. Jotenkin olisi kauheen kiva, että lääkäri kuuluisi tuohon ensimmäiseen kategoriaan. 

Olen taas mainoksen uhri. Mainostivat useaan otteeseen Kallen mätitahnaa. Olisi pitänyt siinä vaiheessa jo kellojen tämän ämmän päässä soida, kun en moista muista ikinä innolla syöneeni. Mutta pitihän sitä perkelettä ostaa. Ja maistaa. Viimeisen kerran. Fy fan, että oli aika karseeta. Eikä sitä pirun putelia pysty laittamaan salaa edes mihinkään ruokaan, että tulis noin niin kuin pikku hiljaa käytettyä. Tai en mä sitä putelia laittais, vaan sen sisällön. Mutta se voi maistua jossain makkarakeitossa kyllä aika paskalle. Tuolla se purkki lojuu jääkaapin ovessa, josta se halvatun paskpötkö tippuu aina lattialle tai on siellä muuten vaan ihan viturallaan oven välissä. Ja tiedän, että joulun tienoilla heitän sen roskiin. En aikaisemmin muka raaski. Mutta raaskin kyllä menettää sata kertaa hermot sen kanssa ennen sitä. Saatana.

Kirjastosta lahjoitettiin pois vanhoja kirjoja. Meidän lapset on varmaan pula-aikana kasvanut, kun ne tietysti kantoi niitä kotiin selkä vääränä. Yksi kirjoista oli James Bond ja Kultainen ase vuodelta 1966. En ole muuten ikinä lukenut mitään noin sekavaa ja tylsää, onneksi leffat ovat hieman eri kaliiberia. Mutta kirjan parhain anti löytyi heti kannen sisäpuolelta. Nimittäin siellä oli muinaiset lainausohjeet:

”Lainaajia pyydetään kaikkien kirjaston käyttäjien edun nimessä noudattamaan seuraavia ohjeita:

Pidelkää kirjoja hyvin! Älkää siis koskaan kirjoitelko tai piirrustelko niihin, älkää taittako niiden lehtiä merkiksi tai käännelkö niitä kostutetuin sormin! Älkää viekö niitä kääreettä ulos! Älkää myöskään antako niitä lasten käsiin! Jos kodissanne on puhjennut tarttuva tauti, ilmoittakaa siitä kirjastonhoitajalle ennen kirjojen palauttamista.”

Ei tällainen tällä vuosisadalla syntynyt hempukka ymmärtänyt ihan kaikkea. Millaisessa kääreessä on tuolloin mahtanut kirjat olla? Ja vaikka ne olisi tuona aikana antanut lasten käsiin, kuka terve mukula niille olisi uskaltanut jotain tehdä?! Kas kun vanhana hyvänä aikana vallitsi kansallissosialistinen kuri, jossa elettiin herran ja rouvan pelossa ja kirjan turmelemisesta olisi saanut arsensa kipeäksi. Ja tarttuvista taudeista pitää ilmoittaa kirjastotätille?! Taidan tehdä kirjastonhoitajalle pienen källin ja käsken pikku-gigolon seuraavan kerran mennä tiskille ja ilmoittaa heleään ääneen, että ”meidän isillä on klamydia!!” 

Meikäläinen osoitti taas, että kovin moni ei pysty samantasoiseen urpoiluun, kuin minä. Olen meinaan hiukan arka ton moottoripyörän kanssa. En kadehdi ketään mutta haluaisin omata miehisen rohkeuden. Niille vaikka laitettais millainen pyörä nokan alle niin selkään vaan ja baanalle. Niillä ei paljoa päätä huimaa. No, otin aamulla pyörän alle ja heitin pienen lenkin. Muuten meni kaikki hyvin, kunnes tulin kotipihaan. Löin pyörän jalalle ja ihmettelin, kun se vaan kallistuu (piha hieman viettää, oikeasti). En ehtinyt vittua huutaa, kun tajusin, ettei se perkeleen masiina olekaan jalalla, vaikka luulin. Kaadoin sen sitten helvetin tyylipuhtaasti niille sijoilleen. Ensimmäinen ajatus EI ollut, että sattuiko tai kärsikö pyörä vaan NÄKIKÖ JOKU?! Ja totta vitussa näki, naapurit ikkunassa, joka vitun ikkaa.. No, eipä mitään, otin tilanteen haltuun suurieleisillä viittomilla ja tuuletuksilla! Ja kävelin siltä istumalta saunan taakse. Pakko oli kuitenkin vielä käydä tsekkaamassa, että missä kulmassa naapurin ikkunat on, että jos ne vaikka ei olis tätä episodia todistaneet…Turha toivo jumalauta. Meinas muuten olla miehen tappo myös lähellä. Katteisiin kun tuli joku pieni naarmu ja kytkinkahva vähän vääntyi. Mies sanoo suu vaahdossa ensimmäiseksi, että "NO NIIN, EI SAA TÄSTÄ SITTEN ENÄÄ SAMAA HINTAA MYYDESSÄ!!" Minä siihen, että "SAATANAMUHUNEISATTUNUTKIITOSVAANKYSYMÄSTÄ!!!"

Sainpahan taas jotain kerrottavaa, pysyy tämäkin blogi viriilinä.