Olisitko siinä, jos en olisi sinua sinä iltana mukaani
ottanut. Istunut viereesi ja päättänyt, että olet minun. Olisinko tässä, jos
olisin painunut helvettiin, kuten silloin käskit. Olisimmeko näin pitkällä, jos
olisimme toteuttaneet uhkauksemme erosta niinä lukuisina kertoina, kun
testasimme tavaroiden painovoimaa ja ammuimme toisiamme poteroistamme.
Pitkässä parisuhteessa tulee väistämättä hetki, jolloin tulee
itku pitkästä ilosta. Näinä hetkinä kaivan esiin vaa’an ja alan laittaa kahteen
kuppiin tavaraa. Toiseen syntiä, pahaa oloa , katkeruutta ja vihaa
vastapainoksi rakkaudelle, läheisyydelle ja anteeksiannolle. Ja sitten silmä
kovana katson, kumpi kuppi se tällä kertaa vie voiton. Aina se on ollut se
rakkaus. Ainakin tähän asti. Paljon on naurettu, yritetty saada taivalta
kevyemmäksi. Nauran paljon myös itselleni, ennen kuin kukaan muu ehtii. Usein
nauran myös sinulle, olethan niin hassu. Mutta naurun taakse kätkeytyy asioita
ja tulee hetki, kun sen taakse on pakko kurkistaa.
Kliseinen lause on totta: naiset ovat venuksesta ja miehet
marsista. Kun mies tulee töistä kotiin, se jättää kengät eteiseen, takin
lattialle, työkassin oven viereen ja rojahtaa sohvalle. Siinä saa hetken olla
turvassa, piilossa vaatimuksilta, rauhassa. Telkkari ei vaadi vastauksia, esitä
vaateita, ei pakota. Nainen tulee kotiin, korjaa miehen ja lasten vaatteet pois
tieltä, löytää hiekkalaatikon eteisestä, tiskaamattomat tiskit keittiöstä,
pesemättömät paidat likapyykkikorista – ja laiskan miehen sohvalta. Mies kuulee
naputuksen, naisen ja kaulimen, tuntee olonsa taas riittämättömäksi. Ja nainen
tuntee olonsa ilmaiseksi kotipiiaksi, jonka työpäivä jatkuu vielä monta tuntia.
”Sinä et koskaan”
”Voisit sanoa!”
”Pitääkö näistä samoista asioista aina jankuttaa!!”
”Mikä saatana taas vaivaa?”
Kuka tuo ihminen on. Minäkö sen valitsin, ihan itte. Voiko
sen palauttaa?
Mies ei halua olla naimissa äitinsä kanssa. Eikä nainen
kasvattaa yli-ikäistä lasta, josta Kela ei maksa edes lapsilisää. Mies on
suoraviivaisen toiminnan ihminen, nainen universumin monimutkaisin vekotin. Ja
usein tulee olo, että voiko nämä kaksi oikeasti koskaan löytää tasapainoa.
Avaimet naisen sydämeen on olemassa. Eikä ne niin kovin
piilossa ole. Mutta pitää haluta kaivaa ne esiin ja käyttää niitä. Me oikeasti
vihaamme mykkäkoulua. Sitä, kun mies kerta toisena jälkeen kävelee ohi, eikä
jää. Ei kysy. Antaa minun olla. Meneehän se tuosta ohi ajan kanssa. Ja sitten
ollaan taas niin kuin ennen. Normaalisti. Välillä siihen menee päiviä,
viikkoja, joskus jopa kuukausi. Mitä ajan tuhlausta, ajattelet. Samaan aikaan
nainen odottaa. Tekee sanatonta testiään. Miten paljon minua rakastat, olet
kiinnostunut tunteistani ja oikeasti haluat minua. Jos mykkäkoulun pitäjä on
helvetin temperamenttinen tapaus, tarvitset muurin yli kiivetäksesi nosturin. Ja
kokovartalokondomin, joka on tehty titaanista. Ja silti tulee turpaan. Mutta
kaiken se kestää. Kaiken se kärsii. Mutta kun mykkäkoulu vaihtuu harmaiksi
viikoiksi, katseiden väistelyksi, selän kääntämiseksi, raskaaksi huokaukseksi,
nainen ei enää odota.
Jokainen meistä kaipaa syliä, jossa meille sanotaan, että
älä rakas huoli, minä pidän sinusta huolen. En anna mitään pahaa tapahtua
sinulle. Minä suojelen sinua. Se syli muistuttaa, miten korvaamaton olen. Miten
olen paras vanhempi lapsillemme, mahtavin rakastaja ja miten ilman minua olisit
hukassa. Totuus on, että te ette tarvitse minua vaan minä teitä. Mutta pieni
valkoinen valhe ei haittaa. Me haluamme tulla kaapatuksi syliin ihmisten
edessä, maailman kauneimmaksi katsotuksi, vaikka parasta ennen päiväys on jo
ohi. Puristetuksi takapuolesta samalla, kun kuiskaat, että onneksi olen sinun,
vaikka se takapuoli on lähempänä maata kuin nilkat. Tulla suudelluksi, vaikka
oikeasti hammaspesu olisi paikallaan. Tulla ennen tietokonepelejä, kynsien viilausta, työasioita tai kavereiden ryyppyiltaa. Olla sohvan nurkassa tärkeämpiä, kuin facebookin
päivitykset. Saada se kukkakimppu tai moottoriöljykanisteri kerran vuodessa, koska ostaessasi sitä, olen
ollut hetken mielessäsi. En halua pyytää läheisyyttä, haluan, että annat sen
omasta halustasi. Haluan taka-ajatuksettomia hellyydenosoituksia, en käydä
vaihtokauppaa selän silityksestä seksiin. Haluan hetken tuntea olevani kaiken keskipiste, koska minä olen parasta, mitä sinulle on koskaan tapahtunut.
Oletko yrittänyt tarpeeksi. Oletko tehnyt kaiken voitavasi.
Haluan, että taistelet minusta. Kuten minäkin silloin, kun sanoit, ettet enää
rakasta minua. Haluan tuntea, että olen sielunkumppanisi, parasta maailmassa.
Juuri sinulle. Purista nyt, kun itse en enää jaksa. Minä pyydän, pidä minusta
kiinni.
