Matkalla

Takana on viikko koko perheen yhteistä reissua ja kokemus oli kaikin puolin positiivinen. Kun lentokone oli turvallisesti laskeutunut vieraalle maaperälle, koneessa alkaa kuulua taputuksia. En ole mikään phileas fog, mutta muutaman kerran olen koneessa istunut enkä ole ikinä kuullut, että lentokoneen laskeuduttua taputetaan. Olen sen luullut olevan junttivitsi. Ja kun minä perkele vilkaisen viereisiin penkkeihin niin eikös meidän kaksi kuulapääapinaa, 10 ja 12 v., taputa kaikkein kuuluvimmin naama tuhannen näkkärillä. Ei mistään huomannut, että olivat ensimmäistä kertaa lentokoneessa. Äitini (kyllä, mieheni anoppi oli mukana, halusimme vähän haastetta elämään) siinä tietysti näitä valopäitä puolustamaan, että kyllä hänen reissuillaan ollaan taputettu onnistuneesta laskeutumisesta. Totesin sitten tälle omenapuulle, että rakas äiti, sinä olet käynyt Kanarialla muiden mr. mallorcatyyppien kanssa, liekö moinen käytös siellä ihme. Mutta jos nämä minun siitokseni antais sitten olla viimeinen kerta.

Kovin suurta perheriitaakaan ei saatu aikaan, vaikka hyvin avoimesti kuolasin paikallisia tummia adoniksia. Jessus mitä jumalan ruoskia olivatten ne, ihan näin by the way. Kerran kuitenkin meinasi tulla pientä sanomista vitun hyvän jätkän kanssa, toisin sanoen meikäläisen kiihdytysmittari vilahti hetkeksi keltaiselle. Käytiin paikallisessa Lidlissä, koska olen kaasuvesiaddikti ja käytän Saskiaa väh. 1.5 litraa päivässä. Saan halvauksen, jos se loppuu kesken. Tavoitteena oli siis saada sieltä kyseistä juomaa ja olihan sitä, mutta vain pienissä pulloissa. Niissähän on insinöörin mielestä niin vähän, ettei sellaisia kannata ostaa. Kysytään työntekijältä, että olisko jotain kaasuvettä isommassa pullossa, mutta eihän se puhu sanaakaan enklantia. Ei kun soveltamaan: tosta noin, siinä on kuplan kuvia ja väri on kirkasta, OTETAAN 12 PULLOA. Päästään kotiin, minä korkaan kyseisen tuotteen ja ilmoitan lakonisesti sen olevan paikallista spraittia. Ja vähän saatanan pahaa sellaista. Että voi vitun vitun vittu taas, että olis pitänyt pitää oma pää ja ostaa sitä saatanan saskiaa. Sanoin kaksi kertaa siinä ynnätessä, että otetaan tuota, kun varmasti tiedetään mitä siinä pullossa on. Saatanan perkele. Oli se sitten helvetin hyvä, että otettiin sitä spraittia sitten vain 18 litraa niin saatiin jättää siitä 16,5 huonesiivoojille. Arvatkaa, vittuilinko. Että mitä minä taas sanoin saatana. Että ensi kerralla tehdään kuten minä sanon saatana. Että vitutukseen voi kuolla ja vissyn puutteeseen vasta voikin. Nisaatana.

Reissussa olisi pitänyt varmaan olla vähän pidempään, jotta olisi enemmän tarinoitavaa. Jälkivitutusta tosin aiheuttaa se, kun hyppään reissun jälkeen vaa’alle kuvitellen, ettei se jokapäiväinen jätskikermavohveliannos nyt niiiin paha ollut. Tai ne sipsit ja ranskalaiset. Että helteet ne vaan turvottaa, kun housut puristaa niin, ettei happi kulje. Toistaiseksi saldo on +2 kg ja naama on kokenut metamorfoosin. Oikeasti, teini-iän alkuräjähdys on pientä tämän rinnalla. Nyt on harakiri lähellä, uskokaa huviksenne. 

Isäntä kävi lasten kanssa merellä kalassa edellispäivänä. Minä sain jäädä kotiin siivoamaan ja kuuntelemaan hetkeksi pelkän mopin suhinaa ja imurin pörinää. Äijä otti rehvakkaasti kalareissulle ämpärin mukaan. Tuumasin, että sulla on asenne ainakin kohdillaan, ota vielä toinen. Kalastaja-Eemeli soitti muutaman tunnin päästä, ettei ollut tullut kalan kalaa. Mutta huomenna on kuulemma lehdessä uutinen: paarmat söivät norsun, pala kerrallaan. Vanhin poika kertoi kalareissusta, että just kun oli onget pakattu niin kaikuluotain (vai mikä hemetti lie) näytti, että veneen alla on iso parvi. Mutta kun hän JUST silloin pieraisi veneen kylkeä vasten niin koko parvi karkasi. Voi voi. 

Ai niin, tuli muuten taas jokin aika sitten todistettua insinöörin aikakäsitys. Että se on pahasti kyllä vinksallaan ja vituillaan. Miettikää nyt: hän sanoo tyypille X, että tule käymään klo 16-17 välissä. Muuten helvetin hyvä, mutta insinööri itse ei ole kotona kuin vasta puoli viiden aikaan. Ja tämä on täysin tiedossa insinöörillä itsellään!! Ja mitä tekee hän silti?! Sanoo, että tule neljän ja viiden välissä?! Mitä helvettiä!! Kaveri seisoo tumput suorana oven takan minuutin yli neljä ja insinööri on niin pali kauhia ihmeissään!!! Et kui se ny sillai seisoo siä oven takana, ny jo!!! Kun ei hän vielä ole kotona!!! Mä en perkele oikeasti käsitä.

Kyrvähtänyt käpy

Pakastepussille löytyi eräänä aamuna käyttöä. Isäntä meni silmä kourassa hakemaan aamun lehteä postilaatikosta ja meinas saada sydärin. Joku pannaton koira jolkotteli sitä vastaan ja ukko luuli, että nyt se hyökkää hänen kurkkuunsa. Rekku oli maata viistävän puudelin kokoinen ja onneksi lauhkea, oli jo tulossa ovesta sisään isännän mukana. Minä tietysti lähdin pihalle myös pällistelemään, josko se olisi tutun näköinen. Tästä kun kulkee jos jonkinlaista koirankusettajaa vartin välein. Ei näkynyt enää koiraa, mutta kyseinen hurtta taisi olla sisäisesti rotikka, koska löysin takapihalta hirveän läjän rehellistä koiran paskaa. Voi saatana. Olen kyllä henkisten liukumiinojen ystävä, mutta tälle tontille ei konkreettisia miinoja aseta kuin talon asukit. Perkele vieköön. No, ei auttanut kiroilu, paska oli niin sanotusti jo lurahtanut. Mutta nyt oli kainaloon asti ulottuvalle pakastepussille käyttöä. Siihen sujahti lämmin läjä näpsäkästi. Hurraa.

Ai miten hermo lepää, kun mies pakkaa. Minä, nainen, aloitan sen hyvissä ajoin, noin viikkoa ennen lähtöä, teen listan mukaan otettavista tavaroista, silitän ja käytän tähän touhuun pari päivää. Helposti. Naputan ukolle muutamana päivänä, että voisit sinä nyt jumalauta vähän aikaisemmin kuin paria tuntia ennen lähtöä ottaa osaa tähän touhuun. Mies ottaa, lähtöä edeltävänä iltana. Mies pitää ihmeellistä saatanan tuhinaa, avaa vaatekaapin ja alkaa roiskia. On vissiin geeneissä, tuo roiskinta?! ”No ei siellä nyt ihmeitä kai tarvita!” Matkalaukku auki ja sinne – yhteen iloiseen kasaan kalsarit, shortsit, t-paidat ja sandaalit! Kyllä, luonnonvalkoisen uuden villatakin päällä lepää ulkosandaalit! Eivvvitttunäitävoitälläijumalautatännelaittaa!!! Sitten reissun päällä se saatanan neropatti kysyy, että otitko mun hammasharjan?! Etkö ottanut??!! Olisit kyllä voinut ottaa, kun otit muidenkin *äärimmäisen närkästyneenä*!!” NYT JUMALAUTA TALIKULLI SE TURPA KIINNI TAI OOT KÄRSÄSTÄSI KOHTA KIPEÄ! MINÄ PRKL PAKKASIN OMAT JA KOLMEN MUKULAN VEHKEET JA VOIT OLLA VARMA ETTÄ SE VITUN HAMMASHARJA LÖYTYY SEURAAVAKSI SUN ******!!! Meinas heittää kiukun puolelle, mutta onneksi otin vaan pientä lämpöä. Kuten tuossa yks ehtoo. Olin juuri laskeutunut kuntopyörän satulasta ja aloin väsätä kakaroille iltapalaa. Levyllä oli yhtä aikaa 3 kattilaa ja pojat suihkussa iltapesulla. Sieltä alkaa kuulua sen sorttinen saatanan älämölö, että nyt on mielessä muut kuin iltapesut. Ukko oli häipynyt ulos. Repäsin ulko-oven auki ja huusin niin, että naapuritkin kuuli: ”Missä olet?! On se nyt perkele: mulla on 3 kattilaa levyllä, että nyt helvetin äkkiä tänne sisälle työnjohtajaksi noille kakaroille!!” Mitä helvettiä! Eikä ole ensimmäinen kerta, kun on iltapuuhat ja kakarat kuin duracell-pupuja niin insinööri löytyy ulkoa jostain perkeleen tärkeän puuhan äärestä. 

Törmäsin eilen uuteen hienoon keksintöön. Hylamaitopurkkiin. Ei siinä purkissa mitään hienoa ollut mutta se kaatonokka! Kätevä! Siitä repäistään muovi pois ja sitten sen voi hienosti aukaista ja sulkea. Huomautetaan, että vastoin kaikkia karman lakeja, tämä keksintö toimii tuon auki-kiinni –akselin osalta. Mutta ai vittu, miten siitä on hieno kaataa siitä maitoa. Keitin eilen puuroa ja yritin saada sitä utareheruketta kattilaan. PLOP PLOO PLOP PLOPPLOPOPO!!! Sitä helvetin maitoa roiskuu pitkin hellaa, kattilaa ja valuu pitkin maitopurkin kylkiä!! Voi *****!! Tapoin senkin sian saksilla loppuviimeksi. 

Me lähetään nyt reissuun. Koko perkeleen apinalauma. Ensimmäistä kertaa ikinä. Saas nähdä, mitä tarinoita on sen jälkeen kerrottavana.