Muistan murrosiässä ihmetelleeni äitiäni, joka halusi pitää esillä kaikkea askartelemaani. Se ripusti näytille jokaisen käpylehmän, kivisiilin ja savesta muovaillun minkälien, jonka olin sille kersana kiikuttanut ja esitteli niitä ylpeänä kaikille. Kehotin sitä useampaan otteeseen hävittämään ne hirvitykset ja sain aina vastaukseksi, että ”hyvänen aika, tehän olette ne veljesi kanssa ihan ITSE tehneet, ei missään nimessä!” Nyt huomaan itse ihailevani jokaista mukuloideni väkerrystä ja pidän niitä vähintään Picasson oireina ja ripustelen niitä pitkin huushollia, paskahuussista Passattiin.
Mikään ei kuitenkaan voita lasten suusta kuultuja juttuja. Miten Don Juan 6 v. kertoo tänään koulussa zumbanneensa ja se oli in-hot-ta-vaa. Ai miksi, no SIKSI kun siinä heiluteltiin ahteria ja sä et äiti nyt taas vaan ymmärrä. Tai kun 11-vuotiaalla pojallasi on tyttöystävä parin sadan kilometrin päässä ja löydät pojan kännykästä viestin, jossa oman kylän tyttö kysyy, että "voitko alkaa mun kaa ees eka salaa". Äidin pieni poika herra 47 on tähän suostunut ja käyt pojalle vähän vinkkaamassa, että ei ole reilua levittää voita molemmin puolin leipää, vaikka se hyvältä maistuisikin. Että mitä niiden isät taas tekikään työkseen?
Tässä muutama muu ote perheemme välisestä kanssakäymisestä:
Tytär katselee hampaitaan peilistä ja kysyy närkästyneenä, että ”Äitiii, miksi mulla on etuhampaiden välissä tämmönen rako!?" Vastaan siihen, että no, joillakin vaan on ja mulla itselläni oli lapsena niin iso väli, että siihen sai tulitikun." Tytär siihen, että "AI POIKITTAIN VAI?!”
Samainen tyttö osoitti muuten kuusivuotiaana, että päässä voi liikkua iästä riippumatta ihan mitä tahansa. Tyttö oli oppinut kirjoittamaan ja lukemaan ja hän sai silloin tällöin katsoa Wikipediaa (valvonnan alla tietenkin, ehtikö joku soittaa jo sossuun?!). Hän kirjoitteli hakusanoiksi kaikenlaista; suu, mahalauku, jäkarhu, kokta, jne. ja löytää hakemansa tai joskus ei löydä, jostain kumman syystä. Kävin jossain vaiheessa kerran katsomassa miten homma etenee ja tyttö on naama vintallaan, kun taaskaan ei jotakin löydy. Tutkin syytä tähän ja hakukentässä lukee ”pipelinverenkierto”. En sitten lähtenyt korjaamaan tätä kirjoitusvirhettä (nyt voi soittaa sinne sossuun).
Mukulat kävivät kerran automatkalla takapenkillä syvällisen keskustelun. Tytär sanoo isoveljelle silmät ympyräisinä: ”Kato: tuossa ikkunassa on linnun torttua *yökkää* ”. Tähän isoveli viisaana vastaa, että ”No nii-i. Mut ajatteles tätä; me joudutaan ruuneperin päivänä syömään ruuneperin torttua *vääntää naamaa*”. Tyttären ilme on kauhistunut ja hän yökkää vielä kuuluvammin. Meinasin kyllä rehellisesti ajaa autoni kuset housussa pöppelikköön.
Ei tule näistä ehkä uusia Picassoja mutta varmasti jonkin asteisia Pertti Keinosia ja Sakari Östermalmeja. Toivottavasti puusta pudonnut omena olisi vähemmän mätä, kuin meikäläinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti