Ihan jatkuvaa reissaamista tämä elämä. Käytiin vitun hyvän jätkän kanssa parisuhdelomalla Lontoossa. Tsekattiin siinä samalla erästä brittiläistä tanssiyhtyettä pari kertaa. Samanhenkisiä humppaveikkoja oli Suomesta lähtenyt reissuun toistakymmentä ja meininki olikin sitten sen mukaista. Ilmasto oli kostea eikä perinteisiltä lukiolaispainimatseiltakaan vältytty. Omakohtaiset pahoitteluni, oli se varmasti näky.
Olen jo nuoresta ollut sitä mieltä, että olisin halunnut syntyä vehkeet jalkovälissä. Jotenkin oma ajatusmaailma menee paremmin yksiin miesten kanssa ja nautin suunnattomasti olemisen helppoudesta miesseurassa. Oikeasti, keskustelun mutkattomuus on aivan mahtavaa. Naisseurassa kun sanotaan, että ”menen vessaan”, miehet sanovat menevänsä paskalle. Kun naiset keskustelevat lastensa kakan väristä, miehet miettivät, että koskas mie runkkasin viimeksi?! Kun naiset sivusilmällä kuolaavat hyvännäköisiä adoniksia, miehet pudottavat aurinkolasinsa ja naulitsevat katseensa kissan tisseihin. Yhdessä todetaan, että ”pantaisiin!”
Jotenkin sulaudun tähän joukkoon pelottavan helposti, ainakin omasta mielestäni. Naisena on kuitenkin muutama plussa, minkä vuoksi en haluakaan olla mies. Nämä miesystäväni ovat näet herrasmiehiä ja oloni on kuin kuningattarella konsanaan. Minulle ei kukaan sano, että menes lortto hakemaan juotavaa!! Päinvastoin, minulta kysytään, että mitä sais olla. Luxusta. Jos istumapaikat on kortilla, joku tarjoaa vähintään lämmintä syliään, jos ei muuta ole (kiitos Jyri!). Iskelmäyhtyeen konsertissa, kun musiikki tuli vähän lujaa ja pitelin korviani, hetken päästä minulle tuodaan korvatulpat (kiitos Make!). Kun oli punnat taskusta loppu ja jano oli kauhea, minulle tarjotaan tuopin loppu (Kiitos Jarmo!). Kun seison yksin kuuntelemassa konserttoa, minut kaapataan kainaloon yhteislauluun (kiitos Ville!). Lisäksi herrasmiehet ovat kohteliaita ja nauravan jutuilleni ja minulla on olo, että olen välillä ihan helvetin hauska. Paras kohteliaisuus oli kuulla, että olen helvetin hyvä tyyppi. Siinä vaiheessa iltaa promilleja oli kaverin kanssa yhteensä varmasti 666, mutta lämmitti nuo sanat silti sydäntäni. Kiitos Jukka!
Kun arkena pitää huolta muista, tuntuu ihan perkeleen hyvältä tulla joskus kutsutuksi myös etunimeltään ja olla se, josta pidetään huolta, vaikka vaan pikkuisen. Vaikka ämmät ei näille reissuille olekaan tervetulleita ja tämäkin kirjoitus menee naismaiseksi analysoinniksi, kiitän silti teitä jätkät mahtavasta reissusta. Toivottavasti koemme saman vielä joskus uudelleen. Parisuhdeloma muuttui matkan varrella hiukan toisenlaiseksi reissuksi, mutta toimiva parisuhde nyt on muutenkin ihan homojen hommaa. Loppuis tämäkin saaste täällä blogissa hyvin äkkiä, jos tämä homma toimisi kuin junan veesee. We shall never surrender!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti