Kauhee lenssu

Kirjoitukseni on näemmä karkottanut yhden lukijan. Teitä kun oli ennen 8 ja nyt vaan 7 enkä kuollakseni muista, että kuka on häipynyt. No, ei ole kyllä mikään yllätys, on tämä niin luokatonta juttua :D

Mulla on hirvee plunssa. Sain sen sieltä perkeleen Lontoosta. Yksi hyvä syy lisää olla menemättä sinne enää takaisin. No, ei se varmaan paska paikka oikeasti ole, mutta miten meidän porukalle sattui kaikki ihme hiipparit ja kusettajat. Näin ollen jäi hieman skeidoksen maku suuhun kyseisestä paikasta. Mutta takaisin tuohon mun plunssaan. Siis helvetin ärsyttävää touhua! Itsehän inhoan ruokapöydässä maiskuttamista yli kaiken. Mikään ei ole niin vittumaista, kuin kuunnella kauheaa massutusta ja nähdä, miten ruuasta tulee suussa tunnistamatonta mössöä. Fy fan! No, itsellä on tuulenhalkoja tällä hetkellä ummessa  kuin tiineen lehmän tissit. Yritäpä ihan huviksesi siinä sitten syödä mitenkään sovinnaiseen tapaan. Pari puraisua ja pakko haukkoa henkeä. Kaiken lisäksi ruoka ei maistu millekään ja syömisessäkin menee vaan hermo perkele. Kyllä syö lehmää. 

Aika lailla ketuttaa myös jatkuva aivastaminen. Ja miten se aivastus tulee aina just silloin, kun ei ole nenäliinaa mailla halmeilla. Olen karmean päätöksen edessä ja se pitää tehdä sadasosa sekunnissa. Joko aivastan niin, että pidän nenästä kiinni. Tällöin vältyn suurilta räkäroiskeilta mutta tärykalvot räjähtää atomeiksi. Toinen vaihtoehto on aivastaa antaumuksella ja tuloksena on sellainen räkäsaalis joko rintamuksella tai käsissä, että luulen alienin tulleen vierailulle. Kolmas vaihtoehto on aivastaa pelkästään nenästä. Oletteko koittaneet? Aika tajunnan räjäyttävä kokemus ja olen hetken aivan varma, että koko perkeleen klyyvari on lentänyt lattiaan! Elämä on välillä rankkoja valintoja. 

Rakas esikoiseni aiheuttaa minulle nykyään harmaita hiuksia harva se päivä. Reissussa ollessani se kollin perkele lähetti viestin, että hänellä on alkanut äänenmurros. Ääni kuulemma vaihtuu kimeästä möreään ihan yhtäkkiä. Meinasin sontia housuni. Mitä kettua, nyt jo, ei kai?! Onneksi se oli vaan joku satunnainen juttu. Äsken poika tuli sanomaan, että ”äiti, MULLA ALKAA KASVAA PARTA!! LEUKA ON TÄSTÄ KARHEA!!” Pojan riemu oli niin aitoa, etten asiaa korjannut. Vaikka olisin halunnut.  Oikeasti haluaisin sanoa, että älä ihan vielä tule noin isoksi, kun äiti ei ole valmis. Ole vielä pienen hetken pieni. Pakko se on uskoa, että mies siitä tulee. Kohta pyhkäisee äitinsä ohi, taputtaa päähän ja osat alkavat vaihtua. Ja tällä kertaa, tämä mies, on vaan lainassa. Vaikka elämäni suurin rakkaus onkin. Onneksi pikku-gigoloni tulee samassa hetkessä suihkusta ja heittää kellit paljaina Michael Jacksonia. Ja tyttäreni narauttaa nahkasohvalla sellaisen sarjatulen, että meinaan saada halvauksen. Vaikka nämä sydämeni valtaajat ovatkin vain lainassa, olen äiti. Ikuisesti. Sitä ei minulta vie kukaan, ikinä.