Henkisiä traumoja

Tiedättekö muuten, mikä on ärsyttävää. Se, kun olet menossa lääkäriin ja odotukset on kovat. Spesialisti ja kaikkea. Kun ei se viime lauantainen yleislääkäri osannut auttaa niin täytyy kääntyä alan ammattilaisen puolen. No, lääkärireissu korkataan sillä, että lekuri ei tee elettäkään kätellääkseen. Ja kun siitä huolimatta itse ojennan oman lapaseni, tajuan syyn – ei sille perkeleelle ole lääkiksessä opetettu kättelyä!! Se bergeleen handu on kuin spitaalisen slöö, olen ihan varma, että siinä on hermovika ja se irtoaa kohta. On se sen verran veltto. Siinä murenee kyllä kaikki suuret odotukset sen siliän tien. Ei vaan, onneksi kättelytaito ei välttämättä suoraan korreloi ammattitaitoon. Mutta mietin, että mahtaako tämä mies itse pilkkoa polttopuunsa. Miten tuollaisessa lapasessa pysyy mikään kynää isompi. Olen sitä mieltä, että kättely kertoo ihmisestä yleensä aika tavalla. Jämäkkä ja sopiva puristus kun kielii mielestäni määrätietoisesta, toimeen tarttuvasta ja itsevarmasta ihmisestä. Spitaalisen vehjettä muistuttava muka-puristus antaa puolestaan mielikuvan laiskasta, epäsosiaalisesta ja ennakkoluuloisesta ihmisestä. Jotenkin olisi kauheen kiva, että lääkäri kuuluisi tuohon ensimmäiseen kategoriaan. 

Olen taas mainoksen uhri. Mainostivat useaan otteeseen Kallen mätitahnaa. Olisi pitänyt siinä vaiheessa jo kellojen tämän ämmän päässä soida, kun en moista muista ikinä innolla syöneeni. Mutta pitihän sitä perkelettä ostaa. Ja maistaa. Viimeisen kerran. Fy fan, että oli aika karseeta. Eikä sitä pirun putelia pysty laittamaan salaa edes mihinkään ruokaan, että tulis noin niin kuin pikku hiljaa käytettyä. Tai en mä sitä putelia laittais, vaan sen sisällön. Mutta se voi maistua jossain makkarakeitossa kyllä aika paskalle. Tuolla se purkki lojuu jääkaapin ovessa, josta se halvatun paskpötkö tippuu aina lattialle tai on siellä muuten vaan ihan viturallaan oven välissä. Ja tiedän, että joulun tienoilla heitän sen roskiin. En aikaisemmin muka raaski. Mutta raaskin kyllä menettää sata kertaa hermot sen kanssa ennen sitä. Saatana.

Kirjastosta lahjoitettiin pois vanhoja kirjoja. Meidän lapset on varmaan pula-aikana kasvanut, kun ne tietysti kantoi niitä kotiin selkä vääränä. Yksi kirjoista oli James Bond ja Kultainen ase vuodelta 1966. En ole muuten ikinä lukenut mitään noin sekavaa ja tylsää, onneksi leffat ovat hieman eri kaliiberia. Mutta kirjan parhain anti löytyi heti kannen sisäpuolelta. Nimittäin siellä oli muinaiset lainausohjeet:

”Lainaajia pyydetään kaikkien kirjaston käyttäjien edun nimessä noudattamaan seuraavia ohjeita:

Pidelkää kirjoja hyvin! Älkää siis koskaan kirjoitelko tai piirrustelko niihin, älkää taittako niiden lehtiä merkiksi tai käännelkö niitä kostutetuin sormin! Älkää viekö niitä kääreettä ulos! Älkää myöskään antako niitä lasten käsiin! Jos kodissanne on puhjennut tarttuva tauti, ilmoittakaa siitä kirjastonhoitajalle ennen kirjojen palauttamista.”

Ei tällainen tällä vuosisadalla syntynyt hempukka ymmärtänyt ihan kaikkea. Millaisessa kääreessä on tuolloin mahtanut kirjat olla? Ja vaikka ne olisi tuona aikana antanut lasten käsiin, kuka terve mukula niille olisi uskaltanut jotain tehdä?! Kas kun vanhana hyvänä aikana vallitsi kansallissosialistinen kuri, jossa elettiin herran ja rouvan pelossa ja kirjan turmelemisesta olisi saanut arsensa kipeäksi. Ja tarttuvista taudeista pitää ilmoittaa kirjastotätille?! Taidan tehdä kirjastonhoitajalle pienen källin ja käsken pikku-gigolon seuraavan kerran mennä tiskille ja ilmoittaa heleään ääneen, että ”meidän isillä on klamydia!!” 

Meikäläinen osoitti taas, että kovin moni ei pysty samantasoiseen urpoiluun, kuin minä. Olen meinaan hiukan arka ton moottoripyörän kanssa. En kadehdi ketään mutta haluaisin omata miehisen rohkeuden. Niille vaikka laitettais millainen pyörä nokan alle niin selkään vaan ja baanalle. Niillä ei paljoa päätä huimaa. No, otin aamulla pyörän alle ja heitin pienen lenkin. Muuten meni kaikki hyvin, kunnes tulin kotipihaan. Löin pyörän jalalle ja ihmettelin, kun se vaan kallistuu (piha hieman viettää, oikeasti). En ehtinyt vittua huutaa, kun tajusin, ettei se perkeleen masiina olekaan jalalla, vaikka luulin. Kaadoin sen sitten helvetin tyylipuhtaasti niille sijoilleen. Ensimmäinen ajatus EI ollut, että sattuiko tai kärsikö pyörä vaan NÄKIKÖ JOKU?! Ja totta vitussa näki, naapurit ikkunassa, joka vitun ikkaa.. No, eipä mitään, otin tilanteen haltuun suurieleisillä viittomilla ja tuuletuksilla! Ja kävelin siltä istumalta saunan taakse. Pakko oli kuitenkin vielä käydä tsekkaamassa, että missä kulmassa naapurin ikkunat on, että jos ne vaikka ei olis tätä episodia todistaneet…Turha toivo jumalauta. Meinas muuten olla miehen tappo myös lähellä. Katteisiin kun tuli joku pieni naarmu ja kytkinkahva vähän vääntyi. Mies sanoo suu vaahdossa ensimmäiseksi, että "NO NIIN, EI SAA TÄSTÄ SITTEN ENÄÄ SAMAA HINTAA MYYDESSÄ!!" Minä siihen, että "SAATANAMUHUNEISATTUNUTKIITOSVAANKYSYMÄSTÄ!!!"

Sainpahan taas jotain kerrottavaa, pysyy tämäkin blogi viriilinä.