Liukumiinoja

Arvatkaa, mistä tiedän olleeni liian kauan kotona ilman oikeita töitä. Kun katson jääkiekon mömmömkisoja ja huomaan pelipaidoissa olevan nyöritetyn narun kaula-aukossa. Koriste kai. Mutta mietin, että pitääköhän se ottaa jokaisesta paidasta erikseen pois ennen pesua, jotta se pysyy valkoisena. Että vitun hyvin pyyhkii meikäläisellä. Kohta voin mennä sinne Expertin kodinkonehyllyyn istumaan. Myyjä tarjois, että ”nyt olis halvalla, aika paljon tätä on kyllä jo käytetty, mutta ihan pätevä monitoimikone. Joku laakeri siitä saattaa olla rikki, kun välillä se pitää niin saatanallista ulinaa. Venttiilitkin siinä hiukan vuotaa ja falskaa, mutta vielä tämä parikymmentä vuotta peuhii ja ähkii!” Ei taida sellaista myyntimiestä ollakaan, että kaupat sais aikaan. Hyvistä myyntimiehistä tuli heti mieleeni paras ikinä kuulemani mustalaisvitsi: romaninainen oli synnyttämässä. Kun vauvan pää oli pihalla, jalkovälistä kuului: ”HAI KÄTILÖÖÖ – OSTA SIE HYVÄ KARVAKAULUS!!” 

Tässä arjen keskellä tulee välillä ikävä vanhoja hyviä aikoja. Muistatteko, kun maitopurkit oli joskus sellaisia kunnon pahvitöniköitä. Ei tuollaisia lerppuja, jotka antaa periksi, kun kyljestä puristaa. Ja ai vvvittu, miten niiden kanssa menee välillä hermo, kun ne perkeleet ei suostu aukeamaan. Kakarat on tietysti nyrhineet sen purkin ensin sen näköiseksi, että siinä suulla on vähintään miina räjähtänyt. Sitten yrität saada sitä jotenkin siivosti auki saksilla, vasaralla ja moottorisahalla niin tuloksena on yksi tonkan virutusvettä kuseva purkki ja koko keittiö lainehtii. Ja taas meni tuplasti heemo. Tai kaupan muovikassit. Siinä kassalla kun latailen ostoksia kauppakassiin niin, että ulkopuolisesta näyttää, kuin minulla olisi 10 kättä, niin joka saatanan kassi on saletisti rikki. Aina, kun tuuttaan sinne maitopurkin tai jonkun muun sopivasti niin aina on kassin reuna iloisesti auki! Mutta paras on, kun isäntä hoitaa kauppa-asiat ja laittaa tällaisen kauppakassin roskikseksi! Otan tietysti pahaa aavistamatta täyden roskiksen irti ja siirrän sitä mahdollisesti kolmessa  eri pit stopissa ennen ulkoroskista. Ja ennen kuin olen tajunnut mitä tapahtuu, kahvinpurupuuroperunankuorivellismegmaa on yhtenä norona pitkin koko perkeleen huushollia keittiöstä eteiseen. Paras hetki tälle on tietenkin aamu, kun tukka osoittaa pohjoiseen, toinen silmä koilliseen ja toinen luoteeseen. Siinä saa aamu heti kunnon mäkilähdön päivään. Tällaisena hetkenä, yltiöpositiivisena ihmisenä, minulle kuitenkin tulee mieleen eräs ystäväni, joka kertoi tarinan pojastaan. En nyt ihan sanatarkkaan tarinaa muista, mutta poika oli kuitenkin päästänyt skeidat huushollin lattialle. Tämän jälkeen isompi sisaruksista oli tullut ja ajanut tämän läjän yli leikkitraktorilla ja saattanette arvata, että sitä oli paskaa pitkin huushollia. Että onneksi meillä ei ole maanviljelijähenkeä kuitenkaan. 

Olen puhelimien suurkuluttaja. Laitan niitä toisin sanoen paskaksi kuin olympiatason trap-ampuja savikiekkoja. Suurin osa puhelimistani on kokenut hukkumiskuoleman. Elämäni ensimmäinen ja viimeinen Eriksson oli unipyjamani rintataskussa ja lurahti sieltä kusiputkeen. Arvatkaa kävikö pari kertaa mielessä vetää se perkeleen wannabe-NMT viemäristä alas, mutta pakko se sieltä oli pois ronkkia. Yksi Mokia taas oli kanssani kaupunkireissulla, turvallisesti kassissani ja luullen olevansa siellä hyvässä turvassa. Kohtaloksi koitui sosasola-pullo. Minä, en ihan kuusen kirkkain kynttilä, olin jättänyt korkin raolleen ja niin lainehti käsilaukkuni. Eivät ole muuten vedenpitäviä sisäpuolelta, että sinne käsilaukkujen kehitysosastolle pientä vinkkiä! Se puhelin oli sitä myöten selvä. Kaiken kruunuksi hajotin äskettäin alle vuoden ikäisen puhelimeni, ei tykännyt se lähikontaktista kivilattiaan. Näyttö on puoliksi musta kuin yön timo ja tekstiviestistä saa arvata, että mitä siinä tahtoo sanoa ja keneltä se ylipäätään on. Otan tämän tosin haasteena, kas kun arkeni on muuten niin helevetin tylsää. Se on vaan hieman noloa, jos lähtee jotain pinppiviestejä anopille.  Luurin korjaus maksaa muuten 80 euroa!! Millä helvetin kamelin kivesnahkauntuvalla ne sen meinaa korjata?! Sillä perkeleen rahalla sais jo uuden luurin, KAKSI, jos ostais halvempia!! Teippaan sen korjatun perkeleen korvaani niin loppuu nämä hukuttamiset ja pudottelut. Sinne puhelinfirmoihin kanssa vähän noottia, että yks valurautanen tänne, kiitos. Voisin kyllä lähteä barrikaadeille, että vanhat 10 kilon kannettavat takaisin. Kun sitä ei jaksa kunnolla nostaa niin millä helvetillä sellaisen pudotat. Tai hukutat paskapyttyyn, kun se ei mahdu edes reiästä sinne. Oi vanhat hyvät ajat.

Kesä on melkein tullut. Sanonta ”pääskysestä ei päivääkään” pitäisi muuttaa muotoon ”persvaosta ei päivääkään”. Siis oikeasti, ihan sama mihin silmänsä iskee niin varmasti vilkkuu jonkun arsevako joka jumalan kulman takana! Siis fan och helvete åkso! Ei niin treenattua ja ihanaa aikuisen pakaraväliä olekaan, että se olisi minun mielestäni millään tavalla seksikäs tai kiihottava näky. Että johan se pitäis lukea perustuslaissa, että kaikenlainen kahden pakaran välisen risteyskohdan vilauttelu on ankarasti kielletty, varsinkin kaljamahaisilta ja kalkkunan vaaleilta suomalaismiehiltä. Että jos vähän katsoisitte, kun ulos lähdette ja pyörän päälle hyppätte, että vaatteet olis edes vähän siellä päin. Toinen varma kesän merkki on se, kun viisikymppiset pariskunnat ovat kaivaneet vintiltä ne 80-luvun firmalta saadut samanlaiset verkkapuvut. Kas kun neon värit ovat jälleen muodissa! Molemmat vetää sen lenkillä päälle ja sitten lähdetään raitille yhdessä moikkamaan traktorikuskeja. Entinen työtoverini (terveisiä Marjutille!) kutsui näitä ”Hei – me ulkoillaan” –tyypeiksi. Sanonta on enemmän kuin osuva. 

Saattans! Meinas tässä kirjoittelun lomassa kyrvähtää patongit uuniin! No joo, ei ne nyt mustia ole mutta ei niitä kyllä syödä ilman kirvestä. Että toivottavasti syömään tulevilla vierailla on purukalusto kunnossa. Kokki miinus kolmonen iski jälleen.