Höpötystä (miten tämän otsikon keksiminen on aina niin helvetin vaikeaa)

Ärsyttävimmät tavat herätä keskellä yötä. Havahdut pilkkopimeässä siihen, että jokin seisoo sänkysi vieressä. Löysät ehtii lurahtaa housuun ja saan grande-major-pasko-paralyyssin ennen kuin ehdin tajuta, että siinä on yksi kersoista. Että ihanaa, kun sinä pikku kultapallero testaat äidin sydänläppien kunnon. Hiukan pitää pulssia tasoitella ja hikeä pyyhkiä ennen kuin pystyy vastaanottamaan mukulan yöllisen viestin. Kaikenlainen kommunikointi yöllä pitäisi muutenkin laissa kieltää. Ainakin ukolta, kun se on aina yhtä kuutamolla siitä, mikä maa, rahayksikkö tai aikavyöhyke. Yksikin yö heräsin sen hohotukseen, jonka jälkeen se alkaa silittää päätäni. Isäntä kysyy: ”Käytsä usein täällä?!”…..Hä?! Mitä vittua mahtaa taas tapahtua tällä isännän kaukaisella planeetalla. Arvatkaa muistiko aamulla. Ei todella. Että kenelle perkeleelle mahtoi luulla puhuvansa. 

Toinen on se, kun ukko on ollut yön viihteellä. Herään pihaan ajavaan taksiin. Umpitalvi, lunta sata kilometriä ja etuterassi liukas, kuin perkele. Taksikuski taluttaa toistasataakiloisen humalaisen insinöörin ovelle. Etuterassilla meinaa tulla pieniä ongelmia, kun ukon bootsit alkaa luistaa ja kintut vetää eri suuntiin. Siinä tulee isännältä ripaskat ja riverdäännsit yhdellä kertaa. Taksikuski delegoi asian äkkiä minulle. Kun isäntä lopulta sammuu sänkyyn avustetun bootsien riisunnan jälkeen, totean rakkauden pesämme olevan vallattu ja alan oman reviirin valloitukseen. Tuuppiminen ja jaloilla työntäminen tuottaa sen verran tulosta, että koko perkeleen ukko tippuu lattialle. Hupsista, ihan vahinko, SORISORI. Lattialta kuuluu kuitenkin kuorsaus, ei edes herännyt perkele. Jossain vaiheessa se kömpii sänkyyn ja aamupalapöydässä ihmettelee, kun kurkku on kipeä. Valistan, ettei kannattais nukkua ilman paitaa.

Telkussa mainostettiin uusia pikkuhousuja. Sellaisia, jotka ei näy ihonmyötäisten vaatteiden alta. Kas, kun kaikki naiset ei tykkää käyttää horonaruja eli stringssejä. Jos joku ei tiedä syytä tähän niin suosittelen käyttämään niitä pari päivää. Mainoksen housut olivat siis shortsimalliset ja minä tietysti ostamaan sellaisia viivana. Arvatkaas, miten monen mainoksen uhri olen ja miten monet samanmoiset olen kantanut kotiin. Ja päin vittua meni taas tämäkin touhu. Alta nanosekunnin pukemisesta oli housut lentäneet hevon kuttuun. Että miten perkeleessä joka saatanan shortsimallikin on stringi. Pari kävelyaskelta ja ne vitulan kalsarit on arsessa niin, että ne pitää kaivurilla ottaa pois. Kotona se kaivuushou vielä menee, mutta auta jumalan armias, kun tämä tapahtuu julkisella paikalla. On joku meikäläisenkin kohdalla varmaan ajatellut, että minkä maanurakoitsijan palveluksessa tuokin totko on. Että kaivuupuuhia tekee näköjään urakkapalkalla. Täytyy vissiin alkaa vetää kommandona. Täytyy vaan olla tarkkana, ettei ole karpon karvalakki housujen vetoketjun välissä. Se on härski näky se eikä varmasti muutenkaan mikään tunnelman kohottaja.

Tällä kertaa ei tule mitään muuta mieleen. Jokohan mun sanainen arkkuni alkaa ehtyä. Olis varmaan ihan suotavaa.