En vaan osaa

On olemassa pari minua kuvaavaa fraasia. En tarkoita nyt näitä ”petolinnun- tai esterinperse” juttuja vaan niiden lisäksi on muitakin. Isältäni olen perinyt sanonnan ”kerran luulin olevani väärässä, mutta erehdyin.” On kuitenkin muutama asia, joka aina palauttaa minut kuolevaisten joukkoon. Asiat, joita en ole ikinä osannut enkä tule ikinä oppimaan. 

Miten rikotaan kanamuna ilman, että niitä saatanan kuorenpalasia ei ole miljoona siellä joukossa?! Siis joka jumalan kerta niitä krämmäleitä on siellä enemmän kuin itse munaa ja sitten yritän onkia niitä siitä limasta pois. Menevät karkuun kuin Länsman Tuksua eikä niitä saa kiinni helvetin perkeleelläkään. Sitten on näitä kokkikolmosia, jotka osaa rikkoa sen yhdellä kädellä. Siis MI-TEN, kysyn vaan?! Mahdotonta! Näkisitte, kun joskus yritän. Hakkaan munaa  kipon reunaan,  ensin vissiin liian varovaisesti, kun ei mene rikki. No sitten vähän voimaa ja paskaksihan se menee siinä rytinässä koko helvetin egu. JOTTAVVVVVTTTUUUUU.

Luistelu. Siis joo, onnistui 15 vuotta sitten (no, okei 20 vuotta sitten). Tuumasin tuossa yhtenä talvisena päivänä kakaroille, että nyt lähettiin luistelemaan, äiti tulee kanssa. Hokkarit kinttuun ja jäälle. Ensinnäkin, kuka helvetti siitä jään pinnasta oli saanut sellaisen vuoristoradan? Se ei ollut tullut ihan sattumalta, kyllä se vaati jo taitoa! Ei sileää kohtaa saatana missään. Meikäläinen menee varovasti pitkin reunoja, rutistan plankkia henkeni hädässä ja toivon salaa, että ilta olisi vielä pimeämpi. Irrotan hetkeksi ja tovin sirklaan paikallani, kuin bambi jäällä. Ei tullut siitä touhusta mitään, ei mitään!! Sitä traumaa kesti ehkä 5 minuuttia eikä ikinä enää. 

Luistelusta päästään hiihtoon. Voihan kilin kellit. Siis oikeasti, vihasin sitä touhua jo ala-asteella. En ikinä unohda sitä hiihtokilpailua pellon ympäri. Meinasin kuolla, kilpakaveri ei odottanut pyynnöistäni huolimatta ja kun isi kysyi maalissa, että ”luistiko suksi?”, vastasin, että ”EMMÄÄ SUNKAAN VAAN TIÄDÄ!”. En pysty käsittämään tänä päivänä, että millä helvetillä sitä pystyy neljää raajaa ja 4 vehjettä liikuttamaan yhtä aikaa niin, että pääsee vielä eteen päin? Aina on joku saatanan värkki väärässä paikassa ja meikäläinen turvallaan. Mäen päällä on paskat housussa, vaikka nyppylä on varmaan finnin kokoinen, mutta kääntyäkään ei voi, kun takaa puskee jos jonkinlaista kenoveivakirvesmiestä. Silmät kiinni ja valmistaudun heittämään sauvani ja sukseni eri suuntiin, etten puhko pernaani ja silmiäni. Voi jeesus. Ei tässä maailmassa hemohessit riitä, että minusta tulisi hiihtäjää. 

Eräänlaisesta urheilusuorituksesta käy myös irtoripsien laitto. Kokeilin sitä tuossa joku kerta. Säästelin sitä ripsipakettia erityistilaisuutta varten. Kun se tilaisuus sitten koitti ja avasin liimatuubin niin sieltä tuli ulos sellainen nyrkin kokoinen kökkäre. Että olishan se jo siinä vaiheessa pitänyt arvata, että vituiksi menee taas tämäkin touhu. Liima oli kuivunut yhteen klimppiin ja meikäläinen vispaa liimatuubia kuin hullu vämparen ja saan pohjalta tipan. Sitten alan sököttää sitä ripsiharavaa silmääni. Ohi. SAATANA. Uusi yritys onnistuu, kunnes huomaan, että se ripsiluuta on silmässä väärinpäin!! Että on se nyt kissanv***u, ettei edes tuurilla, kun ei kuitenkaan taidolla!! Ei kun kiskomaan ripsi irti ja silmänahka venyy varmaan kymmenen senttiä päästä irti. Mutta tarinallamme on onnellinen loppu ja homma onnistui vihdoin. On kuitenkin eri jännää huomata illalla ennen baariin lähtöä, että kash, ripshi on puoliksi irti silmästä! Siinä sitten pienessä punsissa sökötät sillä liimapuikolla melkein silimän puhki huomataksesi loppuillasta, ettei toisessa silmässä ole sitä pihaharavaa enää ollenkaan ja olet ollut puolet illasta varmasti todella vetävä näky.

Lisätään tähän samaan perkelelistaan vielä nykyajan hienot vimpaimet. Kiertoilmauuni, on todella kätevä ja paistaa 5 pelliä samanaikaisesti. Paistaa juu, PÄIN PERSETTÄ! Yhdellä pellillä on puolet pullista mustia, kuin yön timot ja toinen puoli valkoisia kuin aslakin lersson! Siinä sitten käännät peltiä, avaat luukkua (ja poltat samalla silmän päällimmäisen kerroksen siinä kuumassa höyryssä), otat osan pullista pois, vahtaat sitä uunia herkeämättä ja silti vituiksi menee sekin touhu. Pilalla on ainakin puolet pullista. Oli ensimmäinen ja viimeinen kokeilu se. 

Induktioliesi. Periaatteessa ihan mahtava laitos, vesi kiehuu yhtä nopeasti kuin isäntä on maalissa (eli todella nopeasti). Aina tilaisuuden tullen liesi piippaa ilmoittaakseen milloin mistäkin, koska on liesi valmiustilassa jne. Kerran se sitten alkoi huutaa kesken ruuan laiton. Piippaa ja piippaa ja minä saatana painelen kaikkia nappeja eikä mikään tehoa. Näytössä vilisee jos jonkinlaista kirjainta ja numeroa, mutta liesi vain piippaa. Otan virrat pois ja SILTI PIIPPAA. En tiedä miten kauan minulta menee, että tajuan piippauksen tulevan takanani olevasta raollaan olevasta jääkaapista. Tunsin itseni jälleen neroksi.

Sähkövatkain. Hahaa, ei olisi ihan ensi näkemältä siitäkään laitteesta uskonut! Vanhasta moisesta jätti aika, se jatkoi vemputustaan autuaammilla leipomismailla. Uuden käyttöön vihkiminen oli sitten kokemus. Aloitin hyvin varovasti ja kun homma näytti sujuvan, ajattelin lisätä kierroksia. Taikina alkaa lentää pitkin keittiötä ja kun kaakelit alkaa olla kuin rapattu, yritän hirveessä sokissa vähentää nopeutta. Eikös se saatanan vimpain mene vaan mene suuremmalle ja kierroksia on kuin formula-autossa!! Siinä toimi perkele kaasu väärään suuntaa ja haluatteko arvata, oliko siinä **tun kipossa sitä taikinaa jäljellä yhtään sen episodin jälkeen!! Eihän insinöörit laita autoonkaan vaihteita eri kohtiin tai kaasupoljinta jarrun paikalle, että helvetti vieköön!! Ei helpottanut yhtään, vaikka taas manasin maailman insinöörit sinne, mistä ovat tulleetkin. Omaan piikkiin meni tämäkin, onneksi se on aina auki.