Kurkistus konepellin alle

Heippa kaikille, jotka vielä jaksavat käydä täällä kurkkimassa. Hiukan venahtaa näiden kirjoitusten väli, mutta tänään on vapaapäivä (vittu näi o, tässä saatanan sikolätissä ei sellaista olekaan) niin ehtii jotain taas tännekin rustaamaan.

Perkele, miten karvalakkimalli sylki karvapalloja tuossa jokunen viikko sitten. Tulin 4 vuoden tauon jälkeen influenssaan ja jumalauta, että olin kipeä. Vaikka olen kolme mukulaa tempaissut itsestäni pihalle, niin olen silti kipeänä yksi saatanan tikku perseessä. Sitä ruikutuksen ja uikutuksen määrää. Miettikää, viikko. Sitä ei kestä kukaan tervejärkinen hajoamatta. Ja jotta siinä ei olisi tarpeeksi, sain kirjeen, jossa oli kutsu joukkotarkastukseen: se olis vissiin aika tsekata tämän ämmän konepellin alle. Eli kyseeessä on tämä jokaisen naisen ilon tapahtuma, papakoe, jossa värkkiin työnnetään saatanan kylmä metallilaitos, jota kutsutaan ankaksi. Sitten alkaa se hoitajan jokakertainen joiku, että ”hengitähengitärentoudurentoudu!!” Joo, nappaa se jääkalikka pois mun pilusta niin onnistuu!!! No, meikä karauttaa sinne alapäärassaukseen kuumeessa, tukka pystyssä ja värkki kuin Karpon karvalakki; ei ole vesuria ihan hetkeen taas nähnyt. Vastassa on tietysti normihoitsun lisäksi joku tummatukkainen parikymppinen misu, joka esittelee itsensä opiskelijaksi. Että jos sopii, niin hän seuraa tätä tutkimusta. JooJoo, siitä vaan. Kunhan sua on vaan yksi. Ettet seuraavaksi repäise jotain ovea auki niin, että sieltä tulee koko saatanan luokallinen samanlaisia opiskelijoita päällistelemään mun värkkiä. Ei muuten ole väliä, mutta etsintäpartio suakin tämän jälkeen hakee. Teki mieli myös sanoa, että ookko nyt ihan varma, mihin itses pistät. Että sulla on kohta aikakone tossa lavetilla jalat levällään. Vilkaiset nainen omaan tulevaisuuteesi: majava on kuollut, kieli roikkuu pihalla eikä sitä ole enää vuosiin kukaan halunnut nylkeä. En saatana suosittele, on sitä vähemmästäkin joku kaulakiikkua harkinnut. Ei se raukka tajunnut kuitenkaan omaa parastaan. Liekö toipunut siitä vieläkään.

Tämän alapääkertomuksen jatkeeksi on luonnollinen jatkumo kertoa eräs toinen kasku. Meillä säilytetään preservatiiveja (elikkäs skordonkeja) jenkkisängyn patjan välissä. Ai kui? Pari kertaa kakarat on hakeneet yöpöydän laatikosta jotain ja tulee kortonkipakettia heiluttaen, että ”äitiäiti, MITÄ NÄÄ ON?!” ”VIIITTTTTTT,ne on *muminaamutinaa*” ”MITÄ nää on?!” ”MINTTUKARAMELLEJA, ANNA NE TÄNNE!” ”MULLEKANSSAMÄÄKINTAHON!!” Juu, ei nyt, ei näitä ole sua alkuun laitettaessakaan tarvittu, ne on isin.” No, meillä meni sänky vaihtoon, kun edellinen alkoi kulua. Siinä tuli insinöörin sanojen mukaan polvet kipeäksi. Ihmettelinkin aina, että kylläpäs tämäkin sänky narisee, mutta ääni tulikin ukon kuluneista ja vanhoista nivelistä. No, uusi sänky tuotiin kotiin ja vanha vietiin pois. Yritin tsekata helvetin tarkkaan, ettei mistään kolosta tipu niitä vitun kumiukkoja. Annas olla, kun roudarimies nappaa meidän vanhan rakkaudenpesän kainaloonsa niin jostain tippuu käytetty skordaripaperi lattialle. Jäi äijä sitä vielä tuijottamaan, että mikäs helevetti se tuo on?! JUMALAUTA!!! Teki mieli sanoa, että juu, tämäkin totko on näköjään kerran saanut. Ei olis ihan ensi näkemältä meikäläisestäkään uskonut...